Kuva: Shutterstock

Miksi teini ei käytä kunnollisia talvivaatteita? Psykologi antaa vastauksen ilmiöön Iltalehdessä

04.02.2021 07:45 - Reija Saarinen

Psykologi Keijo Tahkokallion mukaan kyseessä on luonnollinen irtautumiskeino.

Ilmiö on tuttu. Pakkanen paukkuu, mutta kaupungilla näkee teini-ikäisiä nilkkamittaisissa farkuissa, tennareissa ja ohuessa talvitakissa. Näky saa monet häkeltymään ja vanhemmat keksimään keinoja, joilla oma jälkikasvu saataisiin pukeutumaan sään mukaan. 

Iltalehden haastattelema psykologi Keijo Tahkokallio kertoo, että vaikka kaikki nuoret eivät näin toimikaan, on ilmiö sukupolvesta toiseen toistuva. Kyseessä on Tahkokallion mukaan luonnollinen irtautumiskeino.

- Vanhemmilla on aina vähän huolta siitä, pukeutuuko jälkikasvu lämpimästi. Se kääntyy niin, että kun teini kokee olevansa jo iso eikä halua, että hänestä huolehditaan, hän pistää vastaan. Se on lievää protestia perheen ja vanhempien antamaa suojaa vastaan, Tahkokallio kertoo Iltalehdelle. 

On myös selvää, että kyseessä on eräänlainen muoti-ilmiö. 

– Kun yhdessä protestoi pukeutumisella, ensinnäkin se on helpompaa kun on muitakin. Mennään muodin mukaan, ihminenhän on sosiaalinen eläin. Jos toisetkin kulkevat paljain päin ja takki auki, se kuuluu ikään kuin tyyliin. Jos rikkoo tyylin, se kertoo siitä, että on vähän liian lapsi, eikä kukaan halua olla liian lapsi tietyssä iässä, Tahkokallio toteaa.

Tahokallion mukaan taistelu ei tässä kohtaa auta. Mitä enemmän taistelee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä häviää. 

- Pitää olla yritystä, mutta ei saa olla painostusta. Kannattaa vedota järkeen siitäkin huolimatta, että se näyttää huonolta keinolta.

Lue myös: Pakkaset koettelevat ihoa - näin suojaat kasvojen herkän ihon

Lue myös: Pakkasen ei tarvitse estää ulkotreeniä - kunhan muistat ammattilaisten vinkit

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat