Kuva: Emmi Moilanen

Pippa Laukalla selkeä mielipide vegaaniruokavaliosta - antaa tärkeän neuvon

17.12.2019 12:15 - Henna Koste

Lääkäri Pippa Laukka tietää, että vegaanikin voi elää terveellisesti.

Olet mitä syöt -sarja on palannut ruutuihin. Lääkäri Pippa Laukka opastaa jälleen tuttuja suomalaisia kohti terveellisempiä elämäntapoja. Mukana on muun muassa toimittaja Ina Mikkola, joka on normaalipainoinen, mutta hänen huolenaan on yksipuolinen syöminen. Mikkola on vegaani.

- Suhtaudun erilaisiin ruokavalioihin mielenkiinnolla. Minusta on kiinnostavaa nähdä, miten eri tavoin ihmiset voivat syödä ja silti pysyä terveenä. Lääkärinä minulle on tärkeää ymmärtää, minkä takia joku noudattaa ruokavaliota - onko esimerkiksi joku allergia vai onko joku filosofiseettinen olla syömättä esimerkiksi lihaa. Jos se liittyy itseltään kieltämiseen, siitä minulle tulee hälytysmerkki: onko se oikeasti hyvä juttu, Laukka kertoo.

Hän kertoo, että Ina Mikkolan kohdalla vegaaninen ruokavalio oli juurtunut hänen sisäiseen ajatusmaailmaansa sekä terveyteen ja hyvinvointiin. 

- En näe siinä mitään ongelmaa, että on vegaani ja eläisi normaalisti. Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessakin on muutama vegaani, ja he ovat kuitenkin huippu-urheilijoita. Täytyy ottaa vain huomiota moniin vitamiineihin ja hivenaineisiin sekä etenkin proteiinin ja raudan saanti. Usein vegaanit ovat tietoisia niistä asioista, että he kiinnittävät niihin huomiota enemmän ravinnon laatuun. Anemiaa esiintyy melkeinpä sekaruokailijoilla kuin vegaaneilla, jotka kiinnittävät huomiota, että saavat rautaa, Laukka huomauttaa. 

Hän toteaa, että tavallisesti sekasyöjiltä voi jäädäkin tärkeitä aineita helpommin saamatta, jos tulee syötyä mitä sattuu.

Lue myös: Olet mitä syöt -sarjan Pippa Laukka täyttää ensi vuonna 50 vuotta - paljastaa suuren tavoitteensa

Kilpailut

Uusimmat