Kuva: Shutterstock

Voiko iltavirkku muuttua aamuihmiseksi? Katso tutkijoiden laatimat ohjeet

12.06.2019 17:15 - Emmi Moilanen

Tutkimuksen mukaan sisäisen kellon toimintaa voi aikaistaa noin kahdella tunnilla.

Ihmiset kokevat yleensä olevansa joko aamuvirkkuja tai iltaihmisiä. Usein iltavirkut harmittelevat sitä, että työ ja muut velvollisuudet alkavat ajoissa aamulla, kun heidän luontainen unentarpeensa olisi vielä voimakkaimmillaan.

Tuore Birminghamin, Surreyn ja Australialaisen Monash yliopistojen tekemä yhteistutkimus selvitti, voisiko ihmisen sisäistä kelloa kääntää niin, että iltavirkuista tulisikin aamuihmisiä. Tutkimuksesta uutisoi Bustle-sivusto.

Tutkimukseen osallistui 21 ihmistä, jotka erittäin voimakkaasti kokivat olevansa iltavirkkuja. Heidän normaali unirytminsä ajoittui noin aamu kahden ja aamu kymmenen välille. Tutkijat laativat testiryhmälle ohjeet, joita heidän tuli noudattaa päivittäin kolmen viikon ajan.

Tutkijoiden laatimat ohjeet:

Herää joka päivä kaksi tai kolme tuntia aiemmin kuin normaalisti

Syö aamupala heräämisen jälkeen niin pian kuin mahdollista

Altista itsesi aamuisin luonnonvalolle niin paljon kuin pystyt

Treenaa vain aamuisin

Syö lounas joka päivä samaan aikaan

Lopeta kofeiinipitoisten juomien nauttiminen iltapäivä kolmelta

Ei päiväunia kello 16.00 jälkeen

Syö päivän viimeinen ateria viimeistään kello 19.00

Himmennä valaistusta ja valon määrää iltaa kohti

Mene nukkumaan kaksi tai kolme tuntia aiemmin kuin normaalisti

Mene nukkumaan ja herää samaan aikaan joka päivä

Sisäistä kelloa voi siirtää kahdella tunnilla

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Sleep Medicinessä ja selvisi, että yökukkujat voivat aikaistaa sisäisen kellonsa toimintaa noin kahden tunnin verran.

Tutkijat huomauttavat myös, että vaikka testiryhmä nukkui yhä itselleen normaalin mittaisia yöunia, he tunsivat olonsa testijakson aikana virkeämmäksi sekä masentuneisuutta ja stressiä esiintyi vähemmän. Lisäksi koehenkilöiden reaktioaika parani.

Lue myös: Mitä unirytmi kertoo persoonallisuudestasi? Katso paljastava listaus

Lue myös: Epäsäännöllinen unirytmi ja taustamöly nukahtaessa - Iltarutiinit, jotka heikentävät muistiasi

Lue myös: Torkutatko sinäkin väärin? Yksinkertaisella keinolla tavasta on jopa hyötyä heräämiseen

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat