Kuva: Shutterstock

Vältä flunssat ja helli terveyttäsi – 3 helppoa lupausta, jotka jokaisen tulisi tehdä

21.01.2019 22:45 - Emmi Moilanen

Lääkäri Raphael Kellman muistuttaa probioottien ja prebioottien tärkeydestä ruokavaliossa.

Uuden vuoden alussa on hyvä miettiä tavoitteita ja toiveita uudelle vuodelle. Vaikka tammikuu on jo hyvässä vauhdissa, ei ole liian myöhäistä tehdä hyvä päätöksiä esimerkiksi omaa terveyttä koskien. Style Caster -sivusto haastatteli terveyden asiantuntijoita ja selvitti, millaiset päätökset ja lupaukset pitävät sinut terveempänä läpi koko vuoden.

Suomensimme parhaimmat vinkit alle.

Pidä kirjaa siitä, kuinka paljon nautit kofeiinia

Kardiologi Gart Graham suosittelee kiinnittämään huomiota myös riittävään veden juomiseen erityisesti silloin, jos kahvia kuluu päivän aikana runsaasti. Voit kokeilla korvata kahvikupillisen lasillisella vettä.

- Jos kahvia kuluu päivässä useita kupillisia, tavalla voi ennen pitkää olla negatiivisia vaikutuksia terveyteesi. Runsas kahvinjuonti voi altistaa esimerkiksi kohonneelle verenpaineelle.

Huolehdi probioottien ja prebioottien saannista

Probiootit ja prebiootit huolehtivat tasapainottavat elimistön mikrobiomeja sekä vahvistavat myös vastustuskykyäsi.

- Jos teet vain yhden lupauksen uudelle vuodelle, ota laadukkaat probiootit ja prebiootit ruokavaliotasi, toteaa lääkäri Raphael Kellman.

Syö enemmän hedelmiä ja vihanneksia

Hedelmät ja vihannekset ovat loistavia vitamiinien sekä muiden elimistön toiminnan kannalta tärkeiden ravintoaineiden lähteitä. Lääkäri Nieca Goldberg suositteleekin korvaamaan ruokavaliosta pitkälle prosessoidut ja runsaasti suolaa sisältävät ruuat terveellisimmillä vaihtoehdoilla.

Goldbergin mukaan päivittäinen annos hedelmiä ja vihanneksia voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Marjoja ripoteltuna puuron päälle aamulla.

Välipalaksi omenaviipaleita ja porkkanaa pienellä määrällä maapähkinävoita tai hummusta.

Lounaalla ja päivällisellä lämpimän ruuan lisäksi lautaselta tulisi löytyä salaattia.

Lue myös: Addiktoivimmat ruoat listattiin - löytyykö oma suosikkisi listalta?

Lue myös: 5 oikeasti hyvää tekosyytä jättää urheilutreeni välistä

Lue myös: Mitä hedelmiä laihduttajan tulisi suosia? Ammattilaisen vinkit helpottavat arkeasi

Lähde: Style Caster

Kilpailut

Uusimmat