Kuva: Shutterstock

Miksi yhtäkkiä janottaa koko ajan? 3 arkipäiväistä syytä

12.01.2019 17:15 - Emmi Moilanen

Voimistunut janon tunne voi olla muun muassa oire raskaudesta.

Tiedetään, että eräät sairaudet, kuten esimerkiksi diabetes ja kilpirauhasongelmat voivat lisätä janon tunnetta. Myös voimakkaasti suolatut ruuat janottavat enemmän verrattuna normaaliin ja myös vessassa käynnit voivat tämän myötä lisääntyä hetkellisesti.

Prevention-sivusto selvitti, mitkä muut, arkipäiväisemmät syyt voivat löytyä jatkuvan janon tunteen taustalta.

Kuukautiset

Erityisesti kuukautisten aikaan on hyvä pitää vesipullo jatkuvasti käden ulottuvilla.

- Estrogeeni ja keltarauhashormonit voivat molemmat vaikuttaa nesteen kiertämiseen kehossa, johtajalääkäri Heather Rosen kertoo.

- Siihen lisättynä vielä verenvuoto, varsinkin silloin, jos kuukautisesi ovat runsaat, altistaa voimistuneelle janon tunteelle, hän jatkaa.

Pitkittynyt stressi

- Pitkittynyt stressi vaikuttaa elimistön adrenaliinin tuotantoon. Tämä puolestaan voi johtaa esimerkiksi matalaan verenpaineeseen, etenkin silloin, kun henkinen kuormitus on kovimmillaan, lääkäri Laura M. Hall toteaa.

- Oireita ovat huimaus, masentuneisuus, ahdistus ja voimistunut jano, hän lisää.

Artikkelissa todetaan myös, että jano ja runsas juominen on elimistön tapa saada verenpaine kohoamaan.

Raskaus

Jano voi olla myös yksi raskauden oireista. Mayo-klinikka kertoo, että veren määrä elimistössä lisääntyy raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, joka tehostaa myös munuaisten toimintaa ja virtsaa kulkeutuu virtsarakkoonrakkoon aiempaa enemmän.

Lue myös: Kärsitkö mielialan vaihtelusta tai stressistä? 5 ruoka-ainetta, jotka lievittävät oloasi

Lue myös: Addiktoivimmat ruoat listattiin - löytyykö oma suosikkisi listalta?

Lue myös: Tutkimuksen mukaan riittävä uni tekee ihmisestä viehättävämmän - katso mikä on sopiva määrä

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat