Kuva: Shutterstock

Näillä venytyksillä vältät aikuisiän yleisimmät vaivat

27.09.2018 12:45 - Lauri Kujanpää

Varsinkin selkä ja lantio jäykistyvät helposti ikääntyessä.

Kun ihminen vanhenee, keho alkaa rapistumaan ja jäykistymään vuosi vuodelta. Liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla pystyy paljon edesauttamaan omaa hyvinvointia, mutta venyttely kannattaa myös muistaa. 

Alla olevat venytykset auttavat pitämään kehon vetreänä sekä ne ehkäisevät yleisimpiä vaivoja, joita ihmiset kokevat varsinkin lantion- ja selän alueella. 

1. Selkärangan venyttäminen.

Mene maahan nelinkontin selkä suorana. Taivuta ensin selkää maata kohti alla olevan kuvan tyyliin. Sen jälkeen taivuta selkää ylöspäin nikama nikamalta kunnes koko selkä on kissamaisesti kaarella. Tee liikettä hitaasti ja rauhallisesti edestakaisin. 

(kuva: Shutterstock)

2. Selän taivutus maaten.

Mene lattialle tai treenimatolle makaamaan vatsa latiaan päin. Nosta pikkuhiljaa itseäsi ylöspäin pelkästään käsillä. Jos liike tuntuu aluksi haastavalta, voit nousta aluksi kyynärpäiden varaan. 

(kuva: Shutterstock)

3. Nivusten avaaminen istualteen.

Istu maahan selkä suorana ja laitat jalat ristiin eteesi alla olevan kuvan tyyliin. Vedä käsillä kantapohjat kohti lantiota ja laske jalkoja rauhallisesti maata kohti. Voit tehostaa venytystä laittamalla kädet polvien päälle ja hellästi työntää niitä alaspäin.

(kuva: Shutter Stock)

4. Lantion venytys askelkyykyssä.

Mene kyykkyyn allaolevan kuvan tyylisesti. Voit myös laskea takana olevan jalan polven maahan. Pidä selkä suorana ja paina lantiota hellästi eteenpäin hengittäen samalla rauhallisesti. Muista tehdä venytys niin, että vaihdat myös jalkojen paikkoja. 

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Asia, joka sinun tulisi tehdä aina ennen juoksulenkkiä - auttaa parempiin suorituksiin

Lähteet: Health, Choch

Kilpailut

Uusimmat