Kuva: Shutterstock

Nuori nainen on koko ajan nälkäinen - "vanhempani joutuivat lukitsemaan ruuat kaappeihin"

18.04.2018 14:45 - Katariina Auvinen

Alex Brown kärsii harvinaisesta sairaudesta.

Opiskelija, Alex Brown, 25, kärsii harvinaisesta sairaudesta, joka tekee hänet jatkuvasti nälkäiseksi. Brown kärsii Prader-Willin syndroomasta, johon liittyy vahvasti lisääntynyt ruokahalu. Yleensä syndroomasta kärsivät ovat myös sairaalloisen ylipainoisia. 

Nuori nainen kertoo, että hänen vanhempansa joutuivat lukitsemaan jääkaapin oven, ettei Brown kävisi varastamastamassa ruokaa. Nainen kertoo ongelmastaan The Sun-julkaisulle. Hän sai pidettyä painonsa kurissa, kun hän asui vielä vanhempien luona, mutta itsenäistyminen muutti kaiken. 

- Kun muutin pois kotoa, söin valtavia määriä roskaruokaa, hän kertoo. 

Hänen painonsa kohosi nopeasti, jonka seurauksena hän heräsi tilanteeseen. Nyt hän halusi kertoa tarinansa, jotta entistä useammat ihmiset saisivat tietää syndroomasta. 

- Joskus herään ja minusta tuntuu, että en olisi oikeasti syönyt päiviin, Brown kertoo. 

Nainen kertoo, että häntä hävetti erityisesti nuorempana, kun hänen kaverinsa halusivat tulla kylään. 

- Kielsin heitä aina tulemasta, koska en halunnut heidän näkevän jääkaappiamme, joka oli lukossa. Tämän lisäksi koulussa seurassani oli koko ajan henkilö, jonka tehtävänä oli vahtia etten syö mitään mitä minun ei pitäisi, Brown kuvailee. 

Lue myös: Tavallinen flunssa vai iskivätkö jo allergiaoireet? Selvitä vastaamalla 5 kysymykseen

Lähde: Daily Mirror 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat