Kuva: Shutterstock

Ylipainoinen nainen kertoo harvoin kuullun näkökulman kiusaamiseen - "Puheeni itselleni oli julmaa"

09.04.2018 21:15 - Iiro Myllymäki

Nainen on elämänsä aikana ollut itse itsensä ainoa kiusaaja.

Mielenterveysongelmiin pureutuvassa Kohdatut-podcastissa eräs nainen on kertonut oman tarinansa häpeästä, kelpaamattomuuden tunteesta ja siitä, miten ihminen voi itse kiusata itseään. Nainen häpesi hyvin pitkään omaa ulkonäköään. Hän on aina ollut ylipainoinen, ja tämä sai naisen tuntemaan itsensä muita huonommaksi jo lapsesta saakka. Naisen pahin kiusaaja onkin ollut hän itse.

- En muista, että minua olisi koskaan kiusattu. Oma ääneni ja oma puheeni itselleni on ollut hyvin julmaa ja brutaalia. Olen itse aiheuttanut itselleni tosi pahoja vammoja. Ne eivät ole tulleet ulkopuolelta, nainen kertoo.

Lopulta jatkuva itsensä syyllistäminen ja sen päälle tullut suuri vaativuus omia suorituksia kohtaan johtivat siihen, että nainen sairastui vakavaan masennukseen. Hän kuuli erään kokemusasiantuntijan puheen koulukiusaamisesta ja tajusi samalla olleensa itse oma kiusaajansa.

- Tajusin, että olen itse kiusannut itseäni ja miten syvästi häpesin itseäni. Kenenkään ei pitäisi hävetä itseään.

Naisen mielessä lihavuus teki hänestä täysin kelpaamattoman ihmisen.

- Ajattelin, että koska olen lihava, minulla ei ole oikeutta rakkauteen, ei oikeutta perhe-elämään eikä oikeutta olla onnellinen. Ajattelin, että olen syypää kaikkeen, koska olen päästänyt itseni näin lihavaksi, nainen kertoo.

Lopulta ystävän kanssa käyty keskustelu sai naisen tekemään oivalluksen, joka muutti hänen suhtautumisensa omaan itseensä ja pisti suuren elämänmuutoksen käyntiin.

Voit kuunnella naisen koko haastattelun tästä linkistä.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Miehen masennus johti yksinäisyyteen ja sukulaissuhteiden rikkoutumiseen - "Se tapahtui huomaamatta"

Kilpailut

Uusimmat