Kuva: Shutterstock

Näetkö usein painajaisia? Katso, millä keinoilla voit välttää ne

23.01.2018 17:15 - Iiro Myllymäki

Jos näet toistuvasti samaa painajaisunta, sille kannattaa kuvitella mielessään onnellinen loppu.

Painajaisilla on paljon vaikutuksia henkiseen hyvinvointiimme. Ne katkaisevat yöunen ja näin aiheuttavat väsymystä seuraavaan päivään. Tutkimuksissa on myös todistettu, että painajaisia usein näkevät ihmiset ovat valveillaolonkin aikana ahdistuneempia kuin ihmiset, joita painajaiset eivät riivaa. Painajaisten näkeminen saattaa myös hidastaa nukahtamista, jos painajaisten myötä nukkumaanmeno alkaa tuntua ikävältä asialta.

Jos painajaiset piinaavat usein, asialle kannattaa tehdä jotain. Elite Daily on kirjoittanut vinkeistä, joilla voi pyrkiä vähentämään painajaisten näkemistä. Ensin tulee miettiä, mikä voi mahdollisesti aiheuttaa painajaisia. Piileekö syy stressissä tai jossakin oman elämän senhetkisessä muussa ongelmassa, kuten erossa tai työttömyydessä? Voiko kyse olla jostakin mielenterveyden ongelmasta, joka heijastuu painajaisiin? Jos pystyy määrittämään painajaisten todennäköisen syyn, tähän ongelmaan pureutuminen on ensisijaisen tärkeää painajaisten ehkäisemisessä. Jos ongelma on vakava, siihen kannattaa hakea ammattiapua.

Lääkäri John Mayer neuvoo, että juuri ennen nukkumaanmenoa kannattaa kuvitella jotain positiivisia mielikuvia herättävää asiaa tai tilannetta, joka voi olla esimerkiksi jokin rakas muisto tai tuleva loma. Yksi keino hänen mukaansa on myös kuvitella toistuvalle painajaisunelle vaihtoehtoinen, onnellinen loppu, jossa päätyy itse voitolle. Painajaisten kierteestä on mahdollista päästä pois, mutta se saattaa vaatia tietoisia tekoja ja tahdon voimaa.

Lue myös: Toiset ihmiset ovat alttiimpia näkemään painajaisia - myös sukupuolella on väliä

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat