Kuva: Fotolia

Arkisella teolla ehkäiset merkittävästi kurkkusyövän riskiä

05.12.2017 22:15 - Karoliina Kotala

Kurkkusyöpään sairastuu Suomessa reilu sata henkilöä vuosittain. Tuore tutkimus on kuitenkin kerännyt uutta tietoa siitä, miten kyseiseen tautiin sairastumisen riskiä voisi pienentää.

Kurkkusyövän suurimmat riskitekijät ovat tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan tietyn bakteerin lisääntynyt määrä lisäsi todennäköisyyttä kurkkusyöpään sairastumiseen 21 prosentilla. Kyseisen bakteerin tiedetään olevan osallinen myös ientulehduksissa. Yhdysvaltalaistutkimuksessa ei kuitenkaan saatu selville onko merkittävin tekijä kyseinen bakteeri vai itse ientulehdukset ja -sairaudet.

Kiinnostavaa tutkimuksessa on myös se, että huolellinen hampaiden harjaus pienensi kurkkusyöpään sairastumisen riskiä jopa viidenneksellä. Tutkijat painottavatkin riittävään suuhygieniasta huolehtimiseen; hampaat tulisi harjata kahdesti päivässä ja hammaslääkärin tarkastuksissa olisi hyvä käydä säännöllisesti jo yleisenkin terveyden ylläpitämiseksi.

Kurkkusyöpä diagnosoidaan usein turhan myöhään, jolloin sen hoito ja taudista selviytyminen ovat haastavampaa. Kurkkusyövän ensimmäisiä oireita ovat yleensä äänen käheytyminen pidemmäksi aikaa sekä palan tunne kurkussa, nielemiskipu, veriyskökset sekä kyhmy kaulalla.

Lue myös: Miksi paino putoaa selittämättä? 9 mahdollista syytä

Lähde: The Daily Mail

Kuuntele Radio Novaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat