Kuva: Fotolia

Kärsitkö kipeistä jalkapohjista? Oire kannattaa ottaa vakavasti

02.12.2017 18:15 - Katariina Auvinen - Luettu 102 kertaa

Kyseessä voi olla jännekalvon kiputila, joka vaatii pitkän kuntoutusajan.

Jos heti sängystä nouseminen saa sinut parahtamaan kivusta ja jalkapohjia pitkin säteilee kipu, voit kärsiä jännekalvon kiputilasta. Kiputilalle on yleistä, että kipu on pahimmillaan heti aamuisin, mutta se voi muistutella jalkapohjissa pitkin päivää, jos olet pitkiä aikoja paikoillasi. 

Kiputila on perin yleinen aktiivisesti urheilevien vamma, joka voi syntyä liiallisesta rasituksesta tai vastaavasti kovilla pohjilla juoksemisesta, uutisoi Sportsinjuryclinic-julkaisu. Myös ylipaino altistaa aristaville jalkapohjille. 

Kyseessä voi olla myös oireyhtymä, johon liittyy olennaisena osana muun muassa takimmaisen säärilihaksen heikkous. Tila kannattaa ottaa vakavasti, koska se voi kroonistua sekä aiheuttaa jalkapohjaan niin sanotun luupiikin. 

Vaivasta paraneminen kestää perin pitkään. Joidenkin tietojen mukaan paraneminen voi kestää jopa reilusti yli vuoden. Esimerkiksi urheilusta kannattaa pitää taukoa tai ainakin vähentää sitä. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, millaisilla alustoilla juoksee ja siihen, että kengät ovat juuri oikeat sinun jalallesi. 

Sen lisäksi kylmän hierominen jalkapohjiin voi auttaa kipuun. Jos olet kärsinyt kipeistä jalkapohjista pitkään, kannattaa käydä lääkärin juttusilla, jonka kautta saat hoitosuunnitelman vaivaan. Kun kipu helpottaa, voit aloittaa hiljalleen venyttelyn, jossa kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa reisilihasten venyttämiseen sekä akillesjänteeseen. 

Lue myös: Piinaavatko selkäkivut? 5 helppoa venyttelyliikettä, jotka voit tehdä istuen

Lähde: Sportsinjuryclinic & Terveyskirjasto 

Kuuntele Radio Novaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat