Kuva: Fotolia

Oletko erityisherkkä ihminen? 8 asiaa paljastavat

29.07.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Erityisherkkä ihminen kokee kaiken voimakkaammin.

Erityisherkkä ihminen tuntee asioita paljon voimakkaammin. Tällainen ihminen on voinut myös tuntea huonommuutta herkkyydestään ja kokenut sen häiritsevänä esimerkiksi työtilanteissa. Femina-julkaisu listasi piirteitä, joista tunnistaa erityisherkän ihmisen. 

Erityisherkkä ihminen on empaattisempi 
Erityisherkät ihmiset ovat voimakkaasti empaattisia ihmisiä toisia kohtaan. He pystyvät joskus liiankin hyvin asennoitumaan toisen asemaan. Tämä voi tuottaa herkille ihmisille ahdistusta. He myös reagoivat voimakkaammin toisten tunteisiin. 

He eivät pidä melusta
Erityisherkät ihmiset kuulostelevat herkemmin ympäristöään. Heitä saattaa ärsyttää esimerkiksi pienikin taustamelu kuten kynän naputus tai jalkojen heilutteleminen. He ovat myös herkkiä koville äänille, eivätkä tykkää oleskella meluisassa ympäristössä. 

He kyynelehtivät helpommin
Erityisherkät ihmiset itkevät helpommin. Monet ovat kokeneet ahdistusta tästä, koska he helposti liikuttuvat esimerkiksi kauniista maisemasta tai vastaavasti he pahoittavat mielensä työpaikalla kritiikistä. 

He ahdistuvat helpommin
Tällaiset ihmiset ahdistuvat helpommin, koska he tuntevat jokaisella aistillaan niin paljon muita ihmisiä herkemmin. Heitä saattaa ahdistaa maailman tapahtumat tai vastaavasti työstressi. 

He ottavat vastaan kritiikkiä huonommin
Kukaan ei liiemmin pidä siitä, että heitä arvostellaan, mutta erityisherkille arvostelu on kamalaa. Esimerkiksi työpaikalla arvostelun kohteeksi joutuneet ihmiset ottavat kritiikin erityisen raskaasti. 

Lue myös: Herkistä ihmisistä on paljon vääriä mielikuvia - 11 asiaa, jotka eivät pidä paikkaansa

Lähde: Femina

Kilpailut

Uusimmat