Kuva: Fotolia

Raikastaa hengityksen vain puolessa minuutissa - kurkun yllättävät hyödyt koottiin yhteen

29.07.2017 19:15 - Emmi Moilanen

Kurkkuviipaleen pitäminen suussa puolen minuutin ajan on tehokas kikka hengityksen raikastamiseksi.

Kurkusta on moneksi, ja vihannesta käytetään osana niin tasapainoista ruokavaliota kuin kauneudenhoidossakin. Kurkusta saa loistavan mausteen tavalliseen jääveteen tai kurkkuviipaleita voi hyödyntää esimerkiksi yön aikana ilmestyneiden silmäpussien häivyttämiseen. Kurkku on myös mainio välipala silloin, kun olo tuntuu siltä, että kehosi tarvitsee runsaasti nesteytystä.

Lifehack-sivusto kokosi yhteen myös muita kurkun yllättävän hyödyllisiä käyttötarkoituksia.

Rauhoittaa palanutta ihoa

Kurkun kuori rauhoittaa auringossa palanutta ihoa tehokkaasti ja tuo viileyden tunnetta samalla tavalla kuin esimerkiksi aloe vera, joka tunnetaan yleisesti auringon polttaman ihon hoitokeinona.

Lievittää lihas- ja nivelkipuja

Kurkun sisältämät useat vitamiinit ja mineraalit voivat tuoda tehokkaan avun lihas- ja nivelkipuihin. Kokeile siis esimerkiksi treenin jälkeisenä päivänä lisätä ruokavalioosi ylimääräinen annos kurkkua.

Raikastaa hengityksen hetkessä

Kurkun syöminen auttaa tappamaan suusi bakteereja, jotka aiheuttavat myös pahan hajuista hengitystä. Pidä kurkkuviipaletta suussasi vähintään puolen minuutin ajan niin, että viipale koskettaa kielen lisäksi myös kitalakeasi. Tämän jälkeen hengityksesi pitäisi olla jälleen raikas ja hajuton.

Lue myös: Kohottaa mielialaa ja ehkäisee vatsahaavan muodostumista – 5 syytä ottaa banaani osaksi ruokavaliota

Lue myös: Tiesitkö mikä tarkoitus banaanin ympärillä olevilla säikeillä on?

Lähde: Lifehack

Kilpailut

Uusimmat