Kuva: Fotolia

Tunnetko jonkun, jolla on ADHD? Vaikutukset ihmiseen selvästi luultua suuremmat

28.02.2017 16:45 - Senni Loikala

ADHD-diagnoosin saaneilla viisi aivoaluetta ovat muita pienempiä, selviää tanskalaisesta tutkimuksesta.

Tanskalaiset tutkijat vaativat, ettei tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ADHD:n rankkuutta tulisi enää vähätellä. Heidän mukaansa ADHD tulisi aina mieltää neurologiseksi häiriöksi, eikä sitä pitäisi erehtyä luonnehtimaan vain ihmiselle ominaiseksi käyttäytymismalliksi. Tutkijoiden mukaan ADHD on yhtä todellinen sairaus kuin esimerkiksi masennus tai pakko-oireinen häiriö.

Tutkimuksesta uutisoi The Huffington Post.

Tutkijat perustavat näkemyksensä tuoreelle tutkimukselleen, jossa yli 3200 tanskalaista osallistui aivokuvauksiin. Osallistujat olivat iältään 4-63-vuotiaita ja heidän keskimääräinen ikänsä oli 14 vuotta. Noin puolella osallistujista oli diagnosoitu ADHD.

Tuloksista selvisi, että ADHD näkyi osallistujilla viidessä eri aivoalueessa. Kyseiset aivoalueet olivat pienempiä kuin heillä, joilla ADHD:tä ei oltu diagnosoitu. Tutkijoiden mukaan erot diagnoosin saaneiden ja muiden aivoissa olivat pieniä, mutta merkittäviä.

Vaikutukset aivoissa

ADHD-diagnoosin saaneiden muita pienemmät aivoalueet yhdistyivät tunteiden, kuten pelon ja mielihyvän, prosessoimiseen, oppimiseen, muistiin, dopamiinin tuotantoon, aivojen palkitsemissysteemiin sekä motivaation ja mielihyvän kontrolloimiseen.

Eroavaisuudet diagnoosin saaneiden osallistujien aivoissa olivat dramaattisempia lapsilla kuin aikuisilla. Tutkijat päättelivät tästä, että ADHD hidastaisi aivojen kehitystä. Se ei kuitenkaan pysäytä sitä tai tee ihmisestä vähemmän älykästä kuin muista, vaan se pelkästään tekee aivojen kehityksestä muita hitaampaa.

ADHD:n yleisiä oireita ovat esimerkiksi keskittymisvaikeudet, impulsiivisuus, heikko ärsyyntymiskynnys sekä unohtelevaisuus.

Lue myös: Miltä ADHD tuntuu? Aikuisten kertomukset aukaisevat silmiä

Lue myös: Sivusto demonstroi, miten lukihäiriöiset näkevät tekstin - pystytkö lukemaan?

Lue myös: Psykologiset kikat, joita voit käyttää hyväksi arkipäiväisissä tilanteissa muiden huomaamatta sitä

Lähde: The Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat