Kuva: Fotolia

Uusi neuvo naisille: Ota nollalinja alkoholiin heti, kun yrität tulla raskaaksi

06.09.2016 14:22 - Senni Loikala

Suomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin alkoholinkäytön riskejä aivan raskauden alkuvaiheessa.

Monet ovat uskoneet, ettei alkoholinkäytöstä raskauden alkumetreillä tulisi olemaan haittaa sikiölle. Luulo on voinut olla jopa yleinen, sillä monet naiset nauttivat alkoholia ennen kuin saavat tietää raskaudestaan.

Epigenetiikan dosentti Nina Kaminen-Ahola on ollut tekemässä tutkimusta, jonka mukaan jo raskauden hyvin varhaisessa vaiheessa nautittu alkoholi tulee häiritsemään sikiön kehitystä. Tutkimus on tehty hiirikokeilla.

- Varhainen altistus alkoholille sai aikaan muutoksia hiirenpoikasten aivojen rakenteissa. Lisäksi geeneissä oli tapahtunut muutoksia hippokampuksessa, joka on oppimiselle ja muistamiselle tärkeä aivoalue, Kaminen-Ahola kertoo.

- Myös muissa kudoksissa - luuytimessä ja hiirten kuonoissa - tapahtui muutoksia geenien toiminnoissa. Tämä oli meille tärkeä tieto.

Nautitun alkoholin määrä

Tutkijat eivät vielä tiedä, kuinka suuri alkoholin kulutus raskauden alussa altistaisi sikiön riskeille.

- Sitä ei vielä kukaan tiedä. Jos realistisesti ajatellaan, niin nykyäänhän tapahtuu vahinkoraskauksia paljon ja nuoret naiset myös käyttävät alkoholia, niin voisi kuvitella, että jos alkoholialtistuksella raskauden alussa oli äärettömän korkea riski, niin syntyisi paljon esimerkiksi keskushermostohäiriöitä omaavia lapsia.

- Pitää silti muistaa, että asiaa pitää vielä tutkia lisää; esimerkiksi sitä, millainen vaikutus geneettisellä alttiudella on. Sen takia suosittelen, että kaikki vauvaa yrittävät olisivat juomatta. Kannattaa olla varovainen, Kaminen-Ahola sanoo.

Sen sijaan tutkijat tietävät, missä vaiheessa raskautta alkoholialtistus saattaa lisätä riskejä sikiön kehitykselle.

- Kolmannesta neljänteen raskausviikkoon hedelmöityksestä riskit ovat suurimmat, Kaminen-Ahola kertoo.

Tulosten luotettavuus

Kaminen-Ahola vastaa myös kysymykseen siitä, voidaanko hiirikokeista saatuja tuloksia soveltaa luotettavasti ihmisten raskauksiin.

- Käytämme hiiriä kokeissa, koska ajattelemme, että niillä on monia samanlaisia mekanismeja kuin ihmisellä. Toki esimerkiksi hiiren raskaus on paljon lyhyempi. Se, että joku vastaa kehityksellisesti jotakin, ei silti välttämättä kerro koko totuutta. Täytyy silti muistaa, että kyseessä on hiirillä tehty koe.

Lue myös: 14 oiretta, jotka paljastavat raskauden jo ennen positiivista testiä

Lue myös: Hyviä uutisia raskaana oleville: Suklaa tekee hyvää sikiölle

Lue myös: Suunnitteletko raskautta? Hedelmöittymistä voi helpottaa kotikonstein

Kilpailut

Uusimmat