Kuva: Fotolia

Syötkö helposti liian suuria annoksia? Helposta proteiinikikasta on apua

10.06.2016 16:15 - Emmi Moilanen

Proteiinipitoisella alkupalalla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia painon hallinnassa.

Glamour uutisoi Journal of the Academy of Nutrition and Dieteticsissa julkaistusta tutkimuksesta joka osoittaa, että runsasproteiininen ruokavalio pitää kylläisenä pidempään. Tutkijat analysoivat 33:a aikaisempaa proteiinin saannista tehtyä tutkimusta ja totesivat, että ihmiset, jotka syövät runsaasti proteiinia, tunnistivat kylläisyyden tunteen helpommin.

Tutkimuksessa paljastui myös, että pienen ja runsaasti proteiinia sisältävän välipalan syöminen ennen varsinaista ateriaa auttaa tuntemaan kylläisempää oloa verrattuna ihmisiin, jotka söivät vähäproteiinisen alkupalan tai eivät syöneet ennen ateriaa mitään.

Ravitsemusterapeutti ja ravitsemusasiantuntija Karen Anselinin mukaan tämä selittyy sillä, että proteiini sulaa vatsassamme pidempään rasvaan ja hiilihydraatteihin verrattuna.

- Se muuttaa eräiden hormonien, kuten esimerkiksi greliiniin, toimintaa, Ansel kertoo.

- Greliini on hormoni, jota vatsasi tuottaa kertoakseen nälästä. Kun syöt proteiinia, tuotat vähemmän greliiniä, joka vaimentaa näläntunteesi. Proteiini lisää myös hormonin määrää, joka hidastaa ruuansulatustasi ja saa vatsasi tyhjenemään hitaammin, hän jatkaa.

Anselin mukaan proteiini kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa ruuansulatuksessamme kuin hiilihydraatit ja rasva, joten se onkin luonnollinen apuväline laihduttamiseen.

Vältyt myös ähkyltä

Syömällä runsasproteiinisen välipalan noin tuntia ennen varsinaista ateriaa, pidät huolen myös siitä, ettet syö itseäsi vahingossa ähkyyn.

- Suosittelen proteiinivälipalaa esimerkiksi ennen illallista ravintolassa. Tällöin et ole liian nälissäsi ja pystyt arvioimaan ruuantarpeesi realistisemmin, ravitsemusterapeutti Jessica Cordin kertoo.

Lasillinen vähärasvaista maitoa, kovaksi keitetty kananmuna, pieni annos jugurttia tai kourallinen manteleita toimivat hyvinä välipaloina ennen ruokailua.

Lähde: Glamour

Lue myös: Mitä yksi hampurilainen tekee kropallesi? Lue karut faktat

Kilpailut

Uusimmat