Kuva: Jordan Rossi

Alma teki uransa kannalta tärkeän huomion pandemia-aikana

26.04.2023 10:15 - Elsa Silvan

Alman tuore albumi Time Machine on tehty Ruotsissa koronapandemian aikana.

Alma on julkaissut uuden albumin Time Machine. Esko Eerikäinen ja Alma keskustelevat Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa, millaista oli julkaista pitkästä aikaa albumi, jota on saanut tehdä maailman huippujen kanssa Ruotsissa. He keskustelevat myös koronapandemia-ajasta, jolloin Alma teki albumiaan ja haasteista yksityisen elämän ympärillä. 

Alma kertoo, että ei ikinä valmistaudu haastatteluihin. Hän sanoo, että aikoo vastata kysymyksiin rehellisesti. Alma kertoo Eerikäiselle, kuinka ei koskaan lue itsestään mitään juttuja.

- En aio kuunnella tätäkään jaksoa, Alma sanoo. 

Time Machine on Alman mukaan hänen positiivisin levynsä, jonka hän teki pandemian aikana Ruotsissa yhdessä Max Martinin kanssa. Alma koki pandemian hänen uransa kannalta positiiviseksi. Hän sai rauhassa keskittyä musiikin tekemiseen eikä keikkailu vienyt voimia.

- Minut tekee onnelliseksi se, että saan tehdä musaa omalla ajalla, kommentoi Alma.

Alma kertoo, että oli ajatellut ennen pandemiaa tekevänsä lyhyen uran eikä hän koskaan haaveillut pitkästä urasta keikkaillen. Nyt hän kuitenkin ajattelee toisin. Pandemia pysäytti ja antoi energiaa.

- En halua lopettaa.

Eerikäinen kysyy Almalta, miten hänen artisti-identiteettinsä eroaa yksityishenkilöstä. Alma pohtii, että välillä hänestä tuntuu, ettei hänellä ole muuta identiteettiä kuin artisti.

Alma kilpaili Idolsissa, kun hän oli teini-ikäinen, mutta ei voittanut.

- Jos lopetat unelmoimisen muiden takia, silloin annat ihmisten syödä sinut. Se olisi epäonnistumista, Alma pohtii. 

- Mun paloa ei pysty sammuttaa.

Alman kaksoissisko Anna ei enää ole Alman kiertueilla mukana. Heidän välinsä ovat kuitenkin täysin kunnossa.

- Alettiin vain voimaan pahoin ja loppuaika oli aika toksista, Alma kertoo Annan lähtemisestä.

- Tämä ei ole juttu, mitä meidän pitäisi enää tehdä yhdessä, Alma jatkaa.

Alma kertoo, että artistina oleminen on maailman ristiriitaisin ala. Se antaa todella paljon, mutta voi viedä mukanaan ja mennä vaaralliseen suuntaan.

- Mulla on todella hyvä tukiverkko. Tämä ei ole terveellinen ala. En suosittele kenellekään. Olen 27-vuotias, tässä iässä monet delaa.

Eerikäinen kysyy Almalta, mitä hän sanoisi nuorelle Almalle nyt. Artisti kertoo, että tekisi yhden asian toisin. 

- Älä ainakaan mene Idolsiin. Se on viihdeohjelma. Ainakin näin sen puolen, Alma vastaa.

Alma ei suostu menemään enää viihdeohjelmiin. Hän sanoo, että ei tykkää olla televisiossa, vaikka rakastaa esiintymistä.

- En halua tulla nähdyksi muuna kuin laulajana, hän kommentoi.

Hän kertoo olevansa liian epävarma, jos ei ole lavalla esiintymässä. 

- En halua olla maailman isoin pop-tähti.

Alma ja Eerikäinen keskustelevat myös, millaista Alman normaali arki Suomessa on sekä miten musiikin teko eroaa Suomessa ja Ruotsissa. He myös keskustelevat viime kesän juhlimiskohusta Sanna Marinin kanssa ja mitä mieltä Alma itse on kohusta. Lopuksi selviää myös Alman kesän suunnitelmat. 

Lue myös: Alman odotettu uusi albumi julkaistaan pian: "Vaatii paljon rohkeutta vaihtaa reittiä"

Lue myös: Muusikko Alma nauttii myös luuserifiiliksistään: "Pitää välillä kokea, että on ihan paska"

Kilpailut

Uusimmat