Kuva: Senja Rapila

'Keijo Vilhunen on kustantanut Suomelle miljoonia euroja' - Aki Linnanahde kertoo uutuuskirjastaan

17.04.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi

Toimittaja Aki Linnanahde on viettänyt yli 100 tuntia entisen rikollispomon seurassa.

Juontaja Esko Eerikäisen, 48, Sunnuntaibrunssi-podcastissa vierailee tällä viikolla toimittaja Aki Linnanahde, 43. Toimittajan esikoisteos Jere ilmestyi vuonna 2017. Kyseessä on jääkiekkoilija Jere Karalahden elämään perehtyvä elämänkertateos. Linnanahteen toinen teos syventyy vuorostaan entisen rikollispomon, Keijo Vilhusen elämään.

Linnanahde kertoo haastattelussa keskustelleensa kirjoitusprosessin aikana yli sata tuntia Vilhusen kanssa, mutta kokonaiskuva pahamaineisesta rikollisesta on muodostunut lukuisten haastatteluiden pohjalta. Haastateltavien joukkoon on Vilhusen lisäksi lukeutunut useita muita rikollisia ja toimittajia.

Linnanahde kuvailee jaksossa Vilhusessa olevaa ristiriitaa mielenkiintoiseksi. Siinä, missä hän on 80-luvulta saakka vankiloissa elämäänsä viettänyt rikollinen, hän on toisaalta myös isä ja aviomies.

Vilhunen on toiminut järjestäytyneeksi rikollisliigaksi luokiteltavan United Brotherhoodin johtohahmona. Hän on toiminut myös entisen huumepoliisin päällikön, Jari Aarnion, 64, rikoskumppanina vuosien ajan.

- Sanon kirjassani, että Keijo Vilhusen hintalappu Suomelle on miljoonia euroja, Linnanahde summaa.

Vilhuseen oli suhtauduttava kriittisesti

Linnanahde kertoo kirjoitusprosessin olleen tietynlaista shakinpeluuta, jossa molemmat osapuolet tekivät siirron vuorollaan omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Hän korostaa suhtautuneensa kriittisesti Vilhusen puheisiin. Hänen mukaansa tässä tapauksessa Vilhusen elämänkerta poikkeaa perinteisestä true crime -kirjallisuudesta, jossa kertojalle annetaan vapaus puhua omasta näkökulmastaan.

- Tässä kirjassa tarkastellaan kriittisesti myös niitä Vilhusen puheita. Ja se oli tavallaan myös se haaste, joka minulle asetettiin kun rupesin tajuamaan, kuinka hurjia puheita Vilhusella oli, Linnanahde kommentoi kirjoitusprosessia.

- En voi antaa niiden mennä läpi niin vain, vaan tehtäväni toimittajana on pyrkiä niitä juttuja tarkemmin, että mitä sinne kirjaan oikeasti voi laittaa, hän jatkaa.

Voit kuunnella koko jakson Podplaysta.

Lue myös: Mikko Kuustonen aloitti soittamisen menetettyään äitinsä teininä: "Tapahtui sellaisella eloonjäämismomentilla"

Lue myös: Niko Saarisen sukulaiset eivät katso häntä tv:stä - taustalla yksinkertainen syy

Lue myös: Esa Tikkanen kertoo, kuinka "tiki-talk" sai alkunsa - "Gretzky kävi kuumana"

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat