Kuva: Yle / Miikka Varila

Miten Lauri Ylösen riisuutumistemppu toteutettiin UMK:ssa? Video julki

12.04.2022 15:15 - Iiro Myllymäki

UMK-finaalin esityksessä Lauri Ylösen yltä lähti takki ja paita pois alta aikayksikön.

The Rasmuksen voitokkaassa Uuden musiikin kilpailu -esityksessä nähtiin euroviisuhenkinen vaatteiden väheneminen, kun solisti Lauri Ylösen, 42, yltä katosi takki ja paita silmänräpäyksessä. Juuri ennen viimeistä kertosäettä toteutetusta riisuutumistempusta on nyt jaettu video UMK:n Instagram-tilillä.

Videolta selviää, että Ylösen keltaisessa takissa oli takana koukku, johon kiinnitettiin naru. Tästä narusta vetämällä takki saatiin pois nopeasti. Temppua harjoiteltiin paljon eri ihmisten kanssa. Lopulta show’n aikana tanssijat Sofia Ruija ja Fanni Pennanen vetivät takin ja paidan pois naruista lavan takaa.

Videon takkitempun toteuttamisesta pääset katsomaan alta. Jos julkaisu ei näy alla, klikkaa tästä.

UMK-voittonsa myötä The Rasmus pääsee edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailussa toukokuussa Torinossa Jezebel-kappaleella. UMK:n Instagramissa kerrottiin hiljattain, että yhtye muuttaa lavashow’taan merkittävästi Euroviisuihin. Julkaisun mukaan lavalla nähdään paljon rekvisiittaa ilmapallojen muodossa. Vielä ei ole paljastettu, toteutetaanko riisuutumistemppu myös euroviisulavalla.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Suomi kilpailee finaalipaikasta Euroviisujen toisessa semifinaalissa 12. toukokuuta. Suurimpana ennakkosuosikkina tällä hetkellä Euroviisuissa on Ukraina.

Lue myös: Euroviisujen semifinaalien esiintymisjärjestys julki - The Rasmus avaa show'n!

Lue myös: Mitkä ovat The Rasmuksen voittomahdollisuudet Euroviisuissa? Vedonlyönneissä on selkeä ennakkosuosikki

Kilpailut

Uusimmat