Kuva: Shutterstock

Ihmisten jouluherkut eivät sovi koiran lautaselle - joistain voi koitua hengenvaarallinen myrkytys

11.12.2022 12:15 - Minttu Tikkanen

Myrkytystä epäillessä ei kannata jäädä odottelemaan.

Vaikka yhdessä herkuttelu onkin tärkeä osa monen joulunviettoa, eivät monet ihmisten suosikkiherkut kuulu perheen karvaisimpien lautasille.

Evidensian tiedotteessa eläinlääkäri Sirkka Sepp muistuttaa, että vaikka esimerkiksi suklaan vaaroista koirille puhutaan paljon, silti suklaamyrkytykset ovat eläinlääkärissä jokajouluisia.

"Joulun aikaan koirille annetaan paljon herkkuja ja sellaista ruokaa, mitä koirat tavallisesti eivät syö. Sen seurauksena voi tulla ruuansulatuskanavan oireita. Myös suklaamyrkytyksiä on joulun aikana paljon", Sepp sanoo.

Joulukinkun sen sijaan voisi äkkiseltään luullakin soveltuvan koirankin ruuaksi, mutta todellisuudessa siinä on aivan liikaa rasvaa ja suolaa lemmikin vatsalle. Seurauksena voi siitäkin pahimmillaan olla haimatulehdus tai suolamyrkytys.

”Koirille voi antaa kohtuullisen määrän vähärasvaisia herkkuja, mutta niille ei kannata syöttää ihmisten ruoan jäämiä tai luita. Rasvainen kotiruoka voi aiheuttaa haimatulehduksen ja suolainen joulukinkku suolamyrkytyksen. Jos koira on isokokoinen ja syvärintainen, suuri määrä ruokaa kerrallaan taas voi pahimmillaan johtaa mahalaukun kiertymään”, Sepp jatkaa.

Myrkytystä epäillessä ei ole syytä jäädä kotiin arpomaan, onko kyseessä myrkytys vai ei.

"Mikäli eläin on syönyt jotain myrkyllistä, pitää eläinlääkäriin olla yhteydessä aina mahdollisin pian. Mikäli omistaja on epävarma, onko kyseessä myrkytys vai ei, kannattaa aina soittaa päivystykseen ja kysyä neuvoa", Sepp kehottaa.

Lue myös: IS: Ensi vuosi tuo tullessaan uuden menoerän koiranomistajille: "Emme vielä virastossa tiedä hintaa"

Lue myös: Tänä vuonna 28 lemmikkiä saa sankarikoiran tittelin urotöistään - pelastivat useita ihmishenkiä

Lue myös: Ehkä Suomen söpöin ohjelma tulee taas - Ylen Pentuliveen syntyy uudet koiranpennut

Kilpailut

Uusimmat