Kuva: Shutterstock

Yle: Ruuan hinta nousee - etenkin yhtä suomalaisten lempiraaka-ainetta kannattaa nyt suosia

04.09.2022 20:15 - Sanni Seppä

Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Asta Asunmaa on jakanut Ylelle vinkkinsä edulliseen ruuanlaittoon.

Sähkön hinta kallistuu ja niin kallistuu myös ruuan hinta. Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Asta Asunmaa on jakanut Ylelle vinkkinsä edulliseen ruuanlaittoon ja siihen, miten kolikoita pystyy säästämään keittiönkin puolella. Herkullisista kokkauksista ei siis tarvitse luopua - pitää vain muistaa muutamat säästöä edistävät seikat. Ylen artikkelissa nousee kuitenkin esille etenkin yksi suomalaisille hyvinkin tuttu ja rakas raaka-aine, jota kannattaa nyt suosia - nimittäin peruna.   

1. Suunnittele, äläkä mene kauppaan nälkäisenä 

Jokainen tietää, ettei nälkäisenä ole järkevää mennä kauppaan. Silloin tulee tehtyä helposti heräteostoksia, jotka saattavat tulla äkkiä kalliiksi ja osoittautua jälkikäteen myös hieman turhiksi. Suunnittele viikon ruuat etukäteen, tee kauppalista ja hoida ostokset kaupassa sen mukaan. Pidä silmät auki myös tarjousten varalta.

2. Perusruoka kunniaan

Opettele perusruuan valmistamista ja pidä huoli, että perusraaka-aineet löytyvät jääkaapistasi. 

Monet ruuat ovat halvempia itsetehtyinä, joten kannattaa pohtia, osaisiko vaikka ranskalaisia tehdä itse kotona ennemmin kuin ostaa kaupasta valmiina. Ruuanlaitto on mukavaa puuhaa myös kumppanin tai ystävien kanssa, ja kokatessa jokainen voi tuoda mukaan omaa osaamistaan. 

- Vaikka ranskalaiset ovat kaupassa edullisia, peruna on vielä halvempaa, Asunmaa muistuttaa.

3. Isot annokset säästävät

Jos tavoitteena ruuanlaitossa on säästää niin rahaa kuin aikaakin, kannattaa ruokia tehdä isoja määriä kerralla. Esimerkiksi laatikkoruokia ja keittoja on helppo tehdä iso määrä kerralla ja tähänkin tarkoitukseen peruna soveltuukin mainiosti. 

4. Pidä silmällä kauden ruoka-aineksia

Raaka-aineita kannattaa ostaa sen mukaan, mikä on milloinkin sesongissa, sillä kauden ainekset ovat edullisimpia. Tällä hetkellä myös luonto tarjoaa parastaan, sillä metsät notkuvat sieniä ja marjoja, jotka kannattaa myös hyödyntää. 

Perunan lisäksi myös kaali on edullinen raaka-aine. 

- Kaaliruuat ovat edullisia tällä hetkellä. Sekaan voi laittaa halutessaan jauhelihaa, makkaraa tai kasviproteiinia. Kaalista voi tehdä keittoja, paistoksia, patoja ja laatikoita, vaikka kaalilättyjä, Asunmaa kertoo.

5. Peruna on paras

Peruna on monipuolinen ja halpa raaka-aine, joka taipuu moneen eri kokkaustarkoitukseen, sillä sitä pystyy käyttämään niin ruuanlaittoon kuin leivontaankin. Eri reseptejä testaamalla ja eri tavoin maustamalla pystyy perunaa varioimaan loputtomiin. Näin pystyy säästämään sekä rahaa, että tutustuu uusiin makumaailmoihin ja perunan mahdollisuuksiin.  

- Voisi ottaa vaikka sellaisen päämäärän, että joka viikko opettelee uuden perunaruuan, Asunmaa kehottaa.

Lue myös: Ruuan hinta nousee kohisten - WWF kertoo, kuinka ostoskorin loppusummaa voi painaa alemmas

Lue myös: Huonosti nukuttu yö takana? Ruoka-aineet, jotka väsyneen tulisi lisätä ruokavalioonsa

Lue myös: 4 ruoka-ainetta, joita usein säilytetään keittiön kaapeissa liian pitkään – oletko sortunut?

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat