Kuva: Fotolia

Suomalaiset isät paljastavat, mitä oikeasti haluavat isänpäivälahjaksi: Chevy Van ja berliininmunkki

10.11.2017 13:15 - Henna Koste

Isät arvostavat yhteistä aikaa, matkoja ja menopelejä.

Isänpäivää vietetään tulevana sunnuntaina 12. marraskuuta. Tärkeintä monille on yhdessäolo ja ehkä siinä sivussa pienet herkut. Isä tuskin nyrpistää naamaansa, vaikka paketista paljastuu sukat tai suklaalevy. Suomalaiset isät paljastivat kuitenkin Voice.fi:lle, mikä olisi heidän unelmalahjansa, jos budjetti olisi rajaton.

"Reissu Kaakkois-Aasiaan olisi tosi jees." Lauri, 33.

"Chevy Vanin! Ja ylläpitorahaa." Ville, 34.

"Matka jonnekin lämpimään, esimerkiksi kuukausi Barbadoksella. Täysihoito viiden tähden hotellissa, ja lapsi tietty mukaan." Esko, 44.

"Kodinhoitaja loppuelämäksi, jotta mulla olisi enemmän laadukasta aikaa perheen kanssa." Anssi, 35.

"Iso alumiininen uisteluvene, joka olisi merikelpoinen vähän isommassakin aallokosta!" Mikko, 42. 

"Pienelle budjetille ehkä sarjalippu elokuviin, jolla voisi viedä koko perheen tai kumppanin leffaan ehkä eri kerroilla. Isommalla budjetilla matka Gibraltarille kelpaisi." Joonas, 29. 

"Oikeasti mä haluisin rauhallisen aamun perheen kanssa ja berliininmunkin aamupalaksi." Ville, 28. 

"Pyhimys-Volvo ollut aina haaveeni. Se olisi mieluinen yllätys." Pertti, 67.

"Kotipanimolaitteiston osat, jotta voisin itse rakentaa sellaisen". Eetu, 25.

"Maailmanympärimatka perheen kanssa yhdessä." Raine, 32. 

"Toivoisin, että joku rakentaisi meidän talon loppuun, että olisi enemmän aikaa perheelle." Kauri, 27.

"Viikon vaellusreissu Lappiin ja virveli mukaan." Jarmo, 56.

"Itse tehty kortti on paras" Jesse, 28. 

Lue myös: Isänpäivälahja hankkimatta? 12 ihanaa ideaa joka budjetille

Lue myös: Yllätä isä helpolla, mutta herkullisella porkkanakakulla - resepti vie kielen mennessään

Kilpailut

Uusimmat