Kuva: Shutterstock
Liikuthan vesillä varoen - etenkin yksi ikäryhmä korostuu vahinkotilastoissa
Erityinen riskinpaikka loukkaantumiselle on yleensä siirtyminen veneeseen tai veneestä laiturille, kertoo Pohjola Vakuutus.
Pohjola Vakuutus muistuttaa veneilijöitä ja kalastajia olemaan tarkkana vesillä liikkuessaan. Tyypillisimpiä vammoja vesillä ovat liukastumiset sekä kaatumiset veneessä tai laiturilla. Erityinen riskinpaikka on yleensä siirtyminen veneeseen tai veneestä laiturille.
Usein liukastuessa sattuu käsiin, polviin ja nilkkoihin, mutta liukastuessa voi loukata vakavastikin.
- Sen lisäksi, että on tärkeää pitää aina pelastusliivit yllä veneillessä, kannattaa olla sopivat jalkineet jalassa ja sopivasti varovaisuutta matkassa, kertoo Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakkaiden henkilövakuuttamisesta vastaava johtaja Atte Erkamo tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan myös veteen putoamiset ja jopa hypotermiaan johtavat tilanteet näkyvät vahinkotilastoissa. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia. Sen sijaan kalastaessa vahinkoja sattuu enemmän koukkujen, siimojen ja terävien esineiden takia.
Terävät koukut voivat aiheuttaa pahoja vaaratilanteita etenkin silloin, kun niitä käsitellään huolimattomasti. Ne voivat aiheuttaa esimerkiksi syviä haavoja ja infektioita. Käsiä kannattaakin varjella suojaavien hanskojen avulla.
- Erityisesti silmä- ja kasvoalueelle tulleet vammat nousevat esiin. Moni haaveri olisi voitu välttää huolellisemmalla koukun käsittelyllä, ja silmien suojaamisella olisi vältytty monessa tapauksessa silmävammoilta, Erkamo toteaa.
Vahinkotilastoissa korostuvat 50-69-vuotiaat
Jos vahinko sattuu, kannattaa hoidon tarve arvioida hetimmiten. Vakavien vammojen lisäksi hoitoon on hakeuduttava esimerkiksi silloin, jos nilkka nyrjähtää tai ongenkoukku joutuu silmään. Suurin osa vahingoista on tapaturmaluonteisia, ja tilastojen mukaan eniten vahinkoja sattuu heinäkuussa. Vahinkojen keskimääräiset korvaussummat ovat muutamia satoja euroa, valtaosan korvaussummista jääden alle tuhannen euron.
50-69-vuotiaat korostuvat vahinkotilastoissa, mikä kertoo ikäryhmän aktiivisesta veneily- ja kalastusharrastamisesta.Toiseksi eniten vahinkoja sattuu yli 70-vuotiaille. Vanhemmilla ihmisillä korvausmäärät ovat korkeampia vakavampien vammojen ja pidemmän toipumisajan takia. Suhteellisen vähän vahinkoja tapahtuu alle 30-vuotiaille.
- Liukastumiset ja kaatumiset ovat yleisiä tapaturmia, jotka voivat johtaa vakaviin vammoihin, erityisesti 50–69-vuotiaiden keskuudessa. Tämä ikäryhmä on erityisen altis kaatumisille, jotka voivat aiheuttaa luunmurtumia ja muita vakavia vammoja, Erkamo sanoo.
Lue myös: Juhannuksen menoliikenne käynnistyy - katso, mihin vilkkain ajankohta ajoittuu
Lue myös: Helsingin kaupunginhallitus esittää uutta luonnonsuojelualuetta