Käsisuihku voi Pohjola Vakuutuksen tietojen mukaan aiheuttaa merkittäviä vahinkoja, jos sen käyttöön tai kuntoon ei kiinnitetä huomiota.
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
Riisin partikkelit voivat jopa pahimmillaan vahinoittaa puhelinta.
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
1980-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä vahingonteosta.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Tuulivahingot alueella ovat olleet vähäisiä.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Myräkkä voi saapua Suomeen jo torstaina.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Kesäkuukausina myös ilkivallan määrä kasvaa.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Foreca ennustaa myräkästä voimakkaampaa kuin viime viikolla koettu.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Erityinen riskinpaikka loukkaantumiselle on yleensä siirtyminen veneeseen tai veneestä laiturille, kertoo Pohjola Vakuutus.
Ilmiöt
3 kuukautta sitten
Kaikeksi onneksi linnan järjestelmä ehti pelastaa museoesineet.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Kova tuuli voi myös levittää mahdollisia maastopaloja.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Tilanteesta kerrottiin varhain keskiviikkoaamuna.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Suuri osa tuulilasin syntyvistä säröistä saa alkunsa edellä ajavan auton renkaiden alta sinkoutuvista irtokivistä ja nastoista.
Ilmiöt
6 kuukautta sitten
Liikennevakuutus on lakisääteinen suurimmalle osalle moottoriajoneuvoista.
Ilmiöt
6 kuukautta sitten
Turvan kyselyn mukaan kaksi huolenaihetta nousee esille muita useammin.
Koti
7 kuukautta sitten
Pohjola Vakuutus tiedottaa heidän asiakkailleen sattuneen viime vuonna enemmän vahinkoja kuin koskaan.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Kyselyn mukaan lähes joka kymmenes astianpesukoneen omistaja ei tiedä, mikä poistoputki on.
Koti
8 kuukautta sitten