Kuva: AOP

Presidenttiehdokkaat valkenevat - SDP kannattaa Jutta Urpilaista ehdokkaakseen

04.09.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Urpilainen toimii parhaillaan EU:n komissaarina.

Yksi toisensa jälkeen ensi kevään presidentinvaaliin on jo tipahdellut ehdokkaita, nyt kannattamansa ehdokkaan nimeää puolueen julkilausumassa SDP.

SDP tiedottaa, että puoluejohto kannattaa presidenttiehdokkaaksi nykyistä EU:n komissaaria, Jutta Urpilaista

Puoluejohto perustelee, että Suomi tarvitsee presidentin, joka tukee maan arvopohjaa tasa-arvoisena, kansainvälisenä ja avoimena valtiona. Puolue toteaa, että Urpilainen edustaa arvomaailmaltaan näitä asioita. Lisäksi Urpilaisella on presidentille oleellista kokemusta sekä kotimaan politiikasta että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kansainvälisistä tehtävistä.

Toistaiseksi ehdolle ovat asettuneet valitsijayhdistyksen kautta Pekka Haavisto, Olli Rehn, Mika Aaltola sekä Paavo Väyrynen, Kokoomuksesta Alexander Stubb, Liike Nytistä Hjallis Harkimo, perussuomalaisista Jussi Halla-aho ja kristillisdemokraateista Sari Essayah.

Lue myös: Yle: Pekka Haavisto lähtee presidenttiehdokkaaksi

Lue myös: SDP on saanut uuden puheenjohtajan - Antti Lindtman valittiin Sanna Marinin seuraajaksi

Lue myös: Netissä leviää vetoomus Riikka Purran eroamiseksi - jo yli 50 000 allekirjoittanutta

Kilpailut

Uusimmat