Kuva: AOP

Vältä hengenvaarallinen vesiliirto - kolme seikkaa vaikuttavat riskiin, muistuttaa asiantuntija

03.09.2021 09:15 - Roy Kokkonen

Vesiliirrossa rengas nousee tiellä olevan veden päälle, jolloin ohjaus katoaa.

Jo päättynyt elokuu muistetaan poikkeuksellisen sateisena. Syksyn saapuessa sadekelit yleistyvät entisestään. Sateen sattuessa ajokeli voi muuttua huonoksi yllättävän nopeasti. Vesiliirto on pelottava ja vaarallinen tilanne, jota voi onneksi yrittää ennaltaehkäistä.

Mutta mistä pelottavassa ilmiöissä on oikeastaan kyse?

– Vesiliirrossa rengas ei kykene läpäisemään kaikkea tiellä olevaa vettä, jolloin se nousee vesipatjan päälle. Tällöin auto ei ole enää ohjattavissa, kertoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

Hän kertoo, että keskeisimmät vaikuttavat tekijät ovat renkaiden kunto ja ominaisuudet, ajonopeus sekä tiellä olevan veden määrä. 

Paremmat renkaat aina taakse

Huonoilla renkailla auto nousee vesiliirtoon huomattavasti alhaisemmassa nopeudessa kuin paremmilla renkailla vastaavassa tilanteessa.

– Renkaat ovat tärkeässä roolissa vesiliirron ehkäisemisessä, Vesalainen muistuttaa.

Lain mukaan kesärenkaissa tulee olla 1,6 millimetriä kulutuspintaa jäljellä. Vesiliirron riski kasvaa kuitenkin huimasti, mikäli urasyvyys on kulunut alle neljän millimetrin.

Vesalainen muistuttaa, että renkaiden olisi tärkeää olla tasalaatuisia. Siihen päästään helpoiten vaihtamalla takarenkaita eteen ja eturenkaita taakse säännöllisesti, pyörimissuuntaa vaihtamatta. 

– Vähän ajavien kohdalla riittää, että renkaiden paikkoja tulee vaihdettua ajokausittain. Paljon ajavien tulisi sen sijaan pyöräyttää eturenkaat taakse ja takarenkaat eteen noin 8000 kilometrin välein. Näin rengassarja kestää pidempään ja kuluu tasaisemmin. Kun kaikki renkaat ovat yhtä aikaa vaihtokunnossa, saadaan autoon alle taas tasalaatuinen, uusi rengassarja, Vesalainen sanoo.

Vetotavasta riippumatta paremmat renkaat tulisi aina sijoittaa auton takapäähän, jos kulumisero on merkittävä. 

– Jos takarenkaat ovat selkeästi eturenkaita huonommat, murtuu pito ajotilanteessa ensin auton takapäästä. Tällöin auto lähtee pidon murtuessa hallitsemattomaan sivuluistoon. 

Selkeästi parempien renkaiden ollessa takana, auto taas kulkee pidon murruttua suoraan eteenpäin, jolloin hallinnan palauttaminen on helpompaa. Myös törmäystilanteessa on paremmat selviytymismahdollisuudet, kun törmäys tapahtuu nokka eikä kylki edellä.

Vaikka joidenkin nelivetoautojen käyttöohjekirja ohjeistaa pitämään paremmat renkaat edessä, jotta nelivetojärjestelmä ei vaurioituisi, ovat eturenkaita huonommat takarenkaat niissäkin riski. Siksi niissä autoissa rengassarjan tasainen kuluttaminen on äärettömän tärkeää.

(kuva: AOP)

Muista tilannenopeus

Jos ajonopeus on liian kova, edes uudet testivoittajarenkaat eivät suojele vesiliirrolta. Tilannenopeus tulee aina sovittaa olosuhteisiin.

Vesalainen muistuttaa, että nopeusrajoituskyltit kertovat suurimman sallitun nopeuden - hyvissä olosuhteissa.

– Joskus oikein rankassa vesisateessa on viisasta pysähtyä turvalliseen paikkaan, kuten huoltoasemalle tai levähdysalueelle, odottamaan sateen rauhoittumista. Tällaisia todellisia rankkasateita osuu onneksi kohdalle varsin harvoin ja ne ovat yleensä melko lyhytkestoisia.

Matkan jatkuessa tulee edelleen olla tarkkana.

– Vesiliirron riski on olemassa myös sateen jälkeen - erityisesti uraisilla tieosuuksilla. Ja niitähän meillä Suomessa riittää.

(kuva: AOP)

Näin voi ehkäistä vesiliirtoon joutumista:

- Aja sateella riittävän alhaisella tilannenopeudella.
- Aja vain hyvillä ja keliin sopivilla renkailla (kesällä kesärenkaat, talvella talvirenkaat).
- Tutustu huolellisesti rengastestien tuloksiin ennen uusien renkaiden ostamista.
- Tarkasta rengaspaineet säännöllisesti ja säädä ne kuormauksen mukaisiksi.
- Älä aja ajourissa vaan niiden vieressä.

Jos vesiliirto yllättää, on tärkeää pitää pää kylmänä. Määrätietoisella ja oikealla toiminnalla onnettomuus saattaa vielä olla vältettävissä. 

– Kun vesiliirto loppuu ja rengas ottaa taas kiinni tien pintaan, on tärkeää, että auton ohjaus on haluttuun ajosuuntaan. Jos kuljettaja on hätääntyneenä kääntänyt ohjauksen ääriasentoon päästäkseen pois vetisistä urista, käyttäytyy auto todella arvaamattomasti pidon palatessa yhtäkkiä, Vesalainen sanoo.

Toimi näin, jos auto on lähtenyt vesiliirtoon:

- Paina kytkin pohjaan, jos autossa on manuaalivaihteisto.
- Nosta kaasu ylös, jos autossa on automaattivaihteisto.
- Pidä ohjaus tien suuntaisena.

Lue myös: Monelta autoilijalta ovat perustaidot hukassa - asiat, jotka tulisi osata ennen kuin hyppää rattiin

Lue myös: 65-vuotias isoäiti hurahti tuningiin - nyt hänellä on näyttävä Nissan ja valtava määrä seuraajia

Kilpailut

Uusimmat