Renkaanvaihdon lisäksi talvikauteen siirryttäessä on tärkeää siirtyä myös itse talviajomoodiin. Hyvissä ajoin alle laitettujen talvirenkaiden ominaisuudet saattavat kuitenkin yllättää lämpiminä syyspäivinä.
Musta jää on huomaamatonta ja erittäin liukasta. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo vaaranpaikat, joissa tulee olla erityisen valppaana.
Vesiliirrossa rengas nousee tiellä olevan veden päälle, jolloin ohjaus katoaa.
Uusi tieliikennelaki astui voimaan viime kesänä ja samalla renkaiden vaihtoaika muuttui. Renkaita vaihdettaessa kannattaa kuitenkin katsoa muutakin kuin kalenteria.
Esimerkiksi ajoradalla ajettaessa pyörään suhtaudutaan kuin autoon, kerrotaan Autoliiton opetusvideolla.
Autoliiton Operaatio Pajunkissa järjestetään tänä vuonna 46. kerran peräkkäin. Vapaaehtoiset tiepalvelumiehet päivystävät tehostetusti kiirastorstaista 2.4. pääsiäismaanantaihin 6.4. saakka.
Suksiboksillisten autojen määrä liikenteessä kasvaa koulujen hiihtolomakauden aikana. Boksin kuormaamisessa on syytä käyttää harkintaa, sillä liian painava kuorma voi aiheuttaa ongelmia.
Talven vaihtelevissa keleissä auton tuulilasin pyyhkijöiden kunnolla on suuri vaikutus turvallisuuteen: Huonosti pyyhkivät sulat estävät autoilijaa havainnoimasta ympäristöä kunnolla.
Huolimattomuus aiheuttaa turhaa harmia joulunajan liikenteessä. Muutaman minuutin tarkistuksilla voi säästää niin aikaa, rahaa kuin hermoja. Jouluviikolle ennustetut pakkaset ennakoivat myös ongelmia.
Autoliiton vapaaehtoisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale järjestetään jo 46. kerran. Operaation aikana tiepalvelumiehet päivystävät tehostetusti ja valmistautuvat auttamaan tien päällä ongelmiin joutuneita.
Autoliitossa epäillään, että liikenteenvalvonta on vaarassa jäädä muun poliisityön jalkoihin. Toimitusjohtaja Pasi Nieminen arvioi myös, että liikkuvan poliisin lakkauttamisen jälkeen valvontaa tehdään yhä enemmän muiden tehtävien ohessa.
Autoliiton vapaaehtoisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale järjestetään jo 45. kerran. Operaation aikana tiepalvelumiehet ovat tehostetussa valmiudessa lähdössä auttamaan tien päällä pulaan joutuneita.
Jopa kolmannes tieliikenteessä kuolleista nuorista menehtyy suistumisonnettomuuksissa. Tyypillinen suistumiskuolonkolari ajetaan kesäisenä viikonloppuyönä. Autoliitto testasi millaista jälkeä tulee kun nelihenkinen seurue törmää autolla päin pylvästä.
Autoliiton vapaaehtoiset tiepalvelumiehet päivystävät jälleen tehostetusti pääsiäisliikenteessä. Autoilijoiden on syytä pakata mukaan aurinkolasit ja varautua yllätysliukkaisiin.
Autoliitto tutki yhdessä sisarjärjestöjensä kanssa autoilijoiden ensiaputaitoja Euroopassa. Suomi pärjäsi tutkimuksessa hyvin.
Autoliitto kehottaa pohjoiseen matkustavia dieselautoilijoita tankkaamaan vielä talvi- tai vähintäänkin välilaatua käynnistysongelmien välttämiseksi.