Käytätkö suksibokseja oikein – pahimmillaan riskialtis bensasyöppö

20.02.2015 20:05 -

Suksiboksillisten autojen määrä liikenteessä kasvaa koulujen hiihtolomakauden aikana. Boksin kuormaamisessa on syytä käyttää harkintaa, sillä liian painava kuorma voi aiheuttaa ongelmia.

Kun perhe suuntaa hiihtolomamatkalle kohti pohjoisen laskettelukeskuksia, tulee auto helposti ääriään myöten täyteen toppavaatetta, suksia, monoja ja kaikkea muuta tarpeellista. Auton katolle asennettava suksienkuljetuslaatikko tarjoaa helppoa lisätilaa, mutta sen hyödyntämisessä on käytettävä malttia.

Taakkatelineet tulee asentaa autonvalmistajan suunnittelemille paikoille ja suksiboksi kiinnittää taakkatelineisiin boksinvalmistajan ohjeiden mukaan. Mitään omia virityksiä ei pidä lähteä tekemään. Jo lisävarusteita hankkiessa on hyvä muistaa, että kaikki taakkatelineet eivät käy kaikkiin autoihin.

Sekä taakkatelineen että suksiboksin kiinnitys pitää tarkistaa säännöllisesti. Tarkistus on helppo tehdä aina kun boksi avataan. Ajettaessa boksiin kohdistuu tärinää, mikä voi pikkuhiljaa löysätä kiinnityksen ja lopulta boksi voi jopa irrota ajon aikana.

Lähtökohtaisesti suksiboksi on tarkoitettu suksien kuljettamista varten. Näin takapenkin selkänojia tai edes suksiluukkua ei tarvitse välttämättä kaataa, mikä tekee matkustamisesta turvallisempaa. Jos boksiin laitetaan muutakin tavaraa, sen pitää olla mahdollisimman kevyttä. Painava kattokuorma muuttaa auton käyttäytymistä olennaisesti epävakaammaksi varsinkin kaarteissa ja väistöissä.

On hyvä pitää mielessä myös se, että sekä suksiboksille että auton kattokuormalle on valmistajien asettamat enimmäispainot. Suksiboksin maksimikuorma voi olla esimerkiksi 75 kiloa ja auton suurin sallittu kattokuorma saman verran. Jos boksi painaa 20 kiloa, saa siellä olla korkeintaan noin 50 kiloa tavaraa, sillä taakkatelineet painavat viitisen kiloa.

- Jos katolle laitetaan suksien lisäksi tavaraa, pitää raskaimmat tavarat laittaa keskelle boksia. Tällöin paino jakautuu tasaisesti molemmille taakkatelineille. Moniin suksibokseihin on saatavana tilanjakajia, joita voidaan hyödyntää tavaroiden tukemiseen” Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo.

Kaikki suksiboksissa olevat tavarat - sukset mukaan - lukien on kiinnitettävä huolellisesti sidontaliinoin, sillä kuljetuslaatikon kuoret eivät riitä pitämään tavaroita sisällä äkkijarrutuksessa tai törmäyksessä. Sidonnan kireys pitää myös varmistaa aina ennen boksin sulkemista.

Suksiboksi lisää auton ilmanvastusta ja siten polttoaineenkulutusta, joten turhaan boksin kanssa ei kannata ajella. Suksiboksi tekee autosta myös huomattavasti korkeamman, minkä unohtaminen voi aiheuttaa ikävän yllätyksen.

- Suurimpaan osaan parkkihalleista voi ajaa henkilöautolla, jossa on boksi katolla. Tila-autolla tai katumaasturilla tilanne voi olla toinen. Piipahdus ostoskeskukseen voi tulla todella kalliiksi, jos boksi, taakkatelineet ja auton katto vaurioituvat, Vesalainen toteaa.

Kilpailut

Uusimmat