Railakkaat bileet vai iso pettymys? Voice.fi:n horoskooppi kertoo millainen loppuvuotesi on

30.11.2019 11:15 - Emmi Moilanen

Kaksonen (21.5.-20.6.)

Kaksonen tuntee joulukuun alussa helpotusta, sillä pitkään mieltä vaivannut asia on vihdoin ratkeamassa.

Helpotuksen tunne takaa myös sen, että suuntaat katseesi hyvillä mielin kohti joulukuuta. Pitkään mieltä painaneen stressin takia tosin tunnet, että juhlatuuli on kadoksissa. Tämä ei haittaa ja muista, että illanviettokutsuista voi myös kieltäytyä hyvällä omalla tunnolla. Joulukuu on aikaa, jolloin omaa oloa kannattaakin kuunnella tarkasti ja toimia sen mukaan.

Rapu (21.6.-22.7.)

Rapu tuntee joulustressin hiipivän jo ihan nurkan takana, ja herkkiä rapuja saattaakin vaivata se, ehtivätkö he varmasti viettää aikaa jokaisen tärkeän ihmisen kanssa. Ravulle joulu merkitsee yhdessäolon aikaa ja yhteisen ajan järjestäminen onkin hyvä aloittaa jo kuun vaihteessa.

Panosta tänä vuonna siis lahjojen antamisen sijaan yhteiseen laatuaikaan.

Leijona (23.7.-22.8.)

Juhlia rakastava leijona tuntee olonsa jokseenkin alakuloiseksi. Lähestyvä juhlakausi saa leijonan yleensä omaan elementtiinsä, mutta tänä vuonna tuntuu olevan hakemista.

Anna tunteiden tulla sellaisina kuin ne ovat, äläkä yritä tukahduttaa niitä pitämällä itsesi kiireisenä. Kuuntele omaa oloasi ja käsittele ajatuksiasi niin kauan kuin se on tarpeellista. Muista, että laatuaikaa voi viettää myös itsensä kanssa; lepää, herkuttele ja kuuntele hyvää musiikkia.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Neitsyt on nautiskellut romantiikan täyteisestä syksystä, ja joulukuussa muutokset jatkuvat tällä saralla. Sinkkuneitsyt kokee, että olisi valmis vakavoitumaan parisuhteeseen. Katsele ympärillesi, onko joku syksyllä solmittu uusi tuttavuus potentiaalinen seurustelukumppani?

Parisuhteessa oleva puolestaan haikailee kahdenkeskisen parisuhdeajan perään, vaikka janoaa samalla muutosta tuttuihin rutiineihin. Voisiko totuttuja tapoja kokeilla rikkoa juhlapyhien aikana? Viettäkää joulu eri paikassa kuin tavanomaisesti tai viettäkää joulu kotona, ihan kahdestaan.

Vaaka (23.9.-22.10.)

Vaaka kokee kuun vaihteessa turhautumista, tällä kertaa erityisesti itseään kohtaan. Kaikki tuntuu olevan pielessä, ja sinun on vaikea olla armollinen itsellesi.

Loppuvuoden askareet myös stressaavat, mutta pinnistele vielä hetki. Joulukuun puolessa välissä velvollisuudet helpottavat ja pääset vaihtamaan vapaalle. Muista, että myöhäiset pikkujoulut ovat erinomainen teema illan viettoon vaikka jouluaatto jo lähestyykin.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Skorpioni kohtaa kuun vaihteessa suuren pettymyksen, mutta määrätietoinen luonne ei anna merkin edustajien jäädä tuleen makaamaan. Vaikka tosiasiat ovatkin nyt konkretisoituneet sinulle, hetkellisen pettymyksen jälkeen saat lisää polttoainetta ja päämäärätietoisuutta haluamasi saavuttamiseksi.

Vaikka pidät mielellään asiasi vain omana tietonasi, kokeile joulukuussa purkaa mieltäsi läheisille. Tämä takaa myös sen, että vietät lomasi iloisena ja hyväntuulisena.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Punainen silmämeikki sopii rohkealle - kopioi look vaikka pikkujouluihin

Lue myös: Kate Hudson näyttää mallia täydellisestä pikkujoulutyylistä: Poimi idea meikkiin ja kampaukseen

Kilpailut

Uusimmat