Kuva: Shutterstock

Influenssarokotteen voi käydä ottamassa Yliopiston Apteekista ensi viikosta alkaen

13.09.2025 16:15 - Sanni Seppä

Influenssatartuntojen määrä Suomessa alkaa tavallisesti kasvaa joulukuussa.

Yliopiston Apteekki tarjoaa jälleen influenssarokotteita kaikissa 17 apteekissaan. Rokotuksia on tarjolla ensi viikosta alkaen.

Yliopiston Apteekki muistuttaa, että influenssarokote on tehokas keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, kuten korvatulehdukselta, keuhkoputkentulehdukselta tai keuhkokuumeelta. Tartuntojen määrä Suomessa alkaa kasvaa tavallisesti joulukuussa, ja tautihuippu saavutetaan usein tammi-helmikuun aikana.

Influenssan oireisiin lukeutuvat tavallisesti nopeasti nouseva kuume, lihaskipu ja kuiva yskä. Myös päänsärkyä ja huonovointisuutta voi esiintyä. Perusterveillä aikuisilla toipuminen kestää yleensä noin 1-2 viikkoa.

Rokotteen lisäksi on hyvä muistaa pitää huolta myös huolellisesta hygieniasta.

– Huolellinen käsien pesu vedellä ja saippualla on tehokkain tapa vähentää virusten leviämistä. Yskiminen tulisi tehdä nenäliinaan tai hihaan, ei käsiin, Yliopiston Apteekin farmaseuttinen johtaja Kati Vuorikallas muistuttaa.

Yliopiston Apteekin rokotuspalvelut kattavat influenssarokotuksen lisäksi myös punkkirokotukset ja matkailijoiden rokotukset.

Lue myös: Tuhannet suomalaiset saavat kutsun terveystutkimukseen

Lue myös: Suomalaisten ikänäön oireista saatiin hätkähdyttävä tieto

Lue myös: TPO:n käyttö kiellettiin tänään - Tukes ohjeistaa saako varastossa olevat tuotteet käyttää loppuun

Lähde: Yliopiston Apteekki

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.