Kuva: fotolia

Miltä tuntuu synnyttää 5,8 kiloinen vauva? "Kuin olisin synnyttänyt taaperon"

08.06.2017 10:15 - Senja Rapila

Synnytys on jokaiselle äidille jännittävä asia, vaikka ei olisikaan siinä ensikertalainen.

Synnytyssalissa äidit huolehtivat muun muassa siitä, syntyykö lapsi terveenä tai tapahtuuko synnytyksessä komplikaatioita. Harvemmin sitä kuitenkaan tulee ajatelleeksi, kuinka suuri lapsi on syntyessään.

Muun muassa Vau.fi-sivustolla kerrotaan, että tyttövauvojen keskimääräinen paino syntyessä on noin 2,8-4,6 kilogrammaa. Nyt eräs amerikkalainen äiti on synnyttänyt lähes kuusikiloisen tyttövauvan, joka yllätti koollaan jokaisen.

Miltei kuusikiloinen Carleigh syntyi viikkoa etuajassa keisarinleikkauksella ja synnytyssalissa koko henkilökunta puhkesi riemuun ja taputuksiin, kun vauva oli saatu ulos äidin vatsasta. 

- Kuulin kuinka kaikki iloitsivat leikkaussalissa. En ole koskaan kuullut että sellaista olisi tapahtunut ennen, lapsen äiti Chrissy kertoo haastattelussa.

Lapsen punnituksen jälkeen hän ymmärsi miksi kaikki hurrasivat. Pieni Carleigh painoi yli 5,8 kiloa ja oli toistaiseksi suurin lapsi, jonka kätilö oli toimittanut maailmaan.

Tyttölapsen koko yllätti myös äidin, vaikka hänellä on jo ennestään kolme lasta.

- Kun lastenlääkäri näytti hänet minulle, olin ihan että 'herranjumala, hän on iso'. En voinut uskoa sitä. Se oli kuin olisin juuri synnyttänyt taaperon.

Carleigh ei kuitenkaan poikennut muuten normaaleista vauvoista kuin vain sen suhteen, etteivät vastasyntyneiden vaatteet mahtuneet hänen päälleen.

Lähde: Inside Edition

Lue myös: Raskaana jo kaksi alkoholiannosta on liikaa - altistaa sikiön kasvot muutoksille!

Lue myös: Et edes muista, milloin kävit suihkussa - Asiat, jotka ovat tuttuja vauvan kanssa kotona olevalle

Lue myös: Vastasyntyneen "kävelyvideosta" nettihitti - katso paljon puhetta aihettanut pätkä

Kilpailut

Uusimmat