Kuva: AOP

Jasper Pääkkönen palaa tuttuun rooliin uudessa kotimaisessa elokuvassa

25.04.2024 20:15 - Sanni Seppä

Leo Sjöman näyttelee pääroolin Tuukka Temosen ohjaamassa elokuvassa.

Reijo Mäen luomasta dekkarisarjasta tuttu yksityisetsivä Jussi Vares tekee paluun jälleen elokuvan muodossa. Kymmenennen Vares-elokuvan ohjaa Tuukka TemonenVares X sijoittuu Turkuun ja se perustuu löyhästi Mäen dekkariin Kolmijalkainen mies. Ensi-iltansa sen on tarkoitus saada syksyllä.

Vareksen roolissa nähdään Leo Sjöman. Aiemmin Vareksen roolia elokuvissa ovat näytelleet Juha Veijonen ja Antti Reini. Sen sijaan ulkomaillakin mainetta niittänyt Jasper Pääkkönen palaa tuttuun tapaan Kyypakkauksen rooliin, Solar Films kertoo tiedotteessaan. Ensimmäinen Vares-leffa ilmestyi vuonna 2004 ja Pääkkönen on näytellyt jokaisessa Vares-elokuvassa sen jälkeen Kyypakkauksen roolissa.

Sjömanin ja Pääkkösen lisäksi merkittävissä rooleissa nähdään Kalle Lamberg, Olga Temonen, Jenni Kokander, Mikko Töyssy, Pelle Heikkilä, Aku Sipola, Kreeta Salminen ja Tom Petäjä, Sara Soulié, Satu Silvo, Mikko Kouki ja Ilona Chevakova.

Sjöman nähdään Vareksen roolissa. (kuva: Solar Films / Jouni Kuru)

Syyskuussa kerrottiin, että yksityisetsivästä on tulossa Temosen ohjaama tv-sarja. Kuusiosainen sarja kertoo kolme eri tarinaa, joissa hengenlähtö ja sydämen särkyminen ovat lähellä useampaan kertaan, mutta nopeat refleksit ja kohtalo ovat Vareksen puolella.

Lue myös: Janne Lehtonen oikoo sitkeän harhaluulon erikoisjoukoista: "Ei se todellakaan ole sitä"

Lue myös: Kyllä isä osaa -elokuva tuli teattereihin rytinällä - katsotuin useita viikkoja putkeen

Lue myös: Uusi Mad Max -elokuva sisältää 15 minuutin toimintakohtauksen, jota kuvattiin 78 päivää

Kilpailut

Uusimmat