Suomalaiskeksintö työllistää 100 000 kääntäjää ympäri maailmaa – onko hän Suomen luovin?

13.11.2014 08:50 -

Radio Novan Konttori ja Radio Nova liikenteessä esittelevät marraskuun alussa kymmenen luovinta suomalaista. Kahdeksantena esittelyvuoroon pääsi maailmanlaajuisen Transfluent-käännöspalvelun keksijä Jani Penttinen.

MTV, Radio Nova ja Slush etsivät yhdessä tulevaisuuden suuria suomalaisia ideanikkareita ja visionäärejä.

Keskiviikkona 12. marraskuuta esittelyvuorossa on käännöspalvelu Transfluentin kehittäjä Jani Penttinen. Palveluun voi kirjoittaa tarvitun tekstin ja Transfluentin yli 100 000 kääntäjää ympäri maailmaa kääntää tekstin halutulle kielelle. Idea syntyi Penttisen päässä, kun tämä asui Kiinassa.

– En osannut Kiinaa eivätkä kiinalaiset englantia, joten jouduin elämään käännöspalveluiden avulla. Siitä syntyi tarve helpolle kääntämiselle, Penttinen selvittää.

Jos tarvetta on esimerkiksi kiinankieliselle käännökselle, Transfluentin kääntäjä Kiinassa vastaa siihen.

– Työn saa se kääntäjä, joka vastaa nopeimmin. Kääntäjillä on hyvä syy olla hollilla keskellä yötäkin ja isoimmista kielistä pystymme tekemään käännöksiä ympäri vuorokauden.

Kuuntele Penttisen haastattelu alta!

Konttori ja Radio Nova liikenteessä esittelevät kymmenen luovinta suomalaista seuraavasti:

ma 3.11 Simo Suoheimo - Ambronite
ti 4.11. CosmEthics - Katariina Rantanen 
ke 5.11. Eniram - Jussi Pyörre 
to 6.11. Sarpaneva Watches - Stepan 
pe 7.11. South of North - Inari Virkkala
ma 10.11. Stylewhile - Jutta Haaramo
ti 12.11. Sävelkello - Perttu Pölönen
ke 12.11. Transfluent - Jani Penttinen
to 13.11. Walkbase - Tuomas Wuoti
pe 14.11. Beddit - Lasse Leppäkorki

Voit äänestää Perttua ja tutustua muihin SLUSH-tapahtuman järjestäjien valitsemiin finalisteihin osoitteessa www.luovimmatsuomalaiset.fi. Twiittaa aiheesta hashtagilla #rohkeasuomi.

Marraskuun 18.-19. marraskuuta kasvuyritykset, sijoittajat ja media kokoontuvat Messukeskukseen SLUSH-konferenssiin. Syy uuteen paikkaan on järjestäjien mukaan se, että SLUSH on kasvanut muutamassa vuodessa liian suureksi Kaapelitehtaalle.

(Maria Rautio / Radio Nova)

Kuva: Shutterstock

Kilpailut

Uusimmat