Vasta 18-vuotiaan nuorukaisen musiikkikeksintö rohmuaa palkintoja – onko hän Suomen luovin?

11.11.2014 13:53 -

Radio Novan Konttori ja Radio Nova liikenteessä esittelevät marraskuun alussa kymmenen luovinta suomalaista. Seitsemäntenä esittelyvuoroon pääsi Sävelkellon keksijä, vasta 18-vuotias Perttu Pölönen. 

MTV, Radio Nova ja Slush etsivät yhdessä tulevaisuuden suuria suomalaisia ideanikkareita ja visionäärejä.

Tiistaina 11. marraskuuta esittelyvuorossa on sävelasteikkoja ja sointuja näyttävän Sävelkellon keksijä Perttu Pölönen. Vasta 18-vuotias nuorukainen on voittanut vajaan vuoden sisällä monia palkintoja keksinnöllään.

– Kaikki lähti Innolukio-kilpailusta tammikuussa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Tartu Ideaan -kilpailuna. Suurin palkinto oli kuitenkin EU:n nuorten tutkijoiden kilpailun voitto syyskuussa. Sen jälkeen rattaat lähtivät pyörimään ja yritys perustettiin, Pölönen selvittää.

Sävelkello on kämmenen kokoinen puinen, propellimainen levy, mikä näyttää asteikkoja ja sointuja. Sävelkello helpottaa musiikin oppimista.

– Sävelkello auttaa ymmärtämään miten musiikki hahmottuu. Sen avulla voi aloittaa heti soittamaan ilman, että tarvitsee opiskella monia vuosia eri muistisääntöjä ulkoa. Kehitteillä on myös mobiilisovellus, jolla oppii myös nuotit. Hienous on siinä, ettei käytännössä tarvitse tietää paljon mitään, voi vain ottaa soittimen kouraan ja lähteä soittamaan, Pölönen hehkuttaa.

Kuuntele Pölösen haastattelu alta!

Konttori ja Radio Nova liikenteessä esittelevät kymmenen luovinta suomalaista seuraavasti:

ma 3.11 Simo Suoheimo - Ambronite
ti 4.11. CosmEthics - Katariina Rantanen 
ke 5.11. Eniram - Jussi Pyörre 
to 6.11. Sarpaneva Watches - Stepan 
pe 7.11. South of North - Inari Virkkala
ma 10.11. Stylewhile - Jutta Haaramo
ti 12.11. Sävelkello - Perttu Pölönen
ke 12.11. Transfluent - Jani Penttinen
to 13.11. Walkbase - Tuomas Wuoti
pe 14.11. Beddit - Lasse Leppäkorki

Voit äänestää Perttua ja tutustua muihin SLUSH-tapahtuman järjestäjien valitsemiin finalisteihin osoitteessa www.luovimmatsuomalaiset.fi. Twiittaa aiheesta hashtagilla #rohkeasuomi.

Marraskuun 18.-19. marraskuuta kasvuyritykset, sijoittajat ja media kokoontuvat Messukeskukseen SLUSH-konferenssiin. Syy uuteen paikkaan on järjestäjien mukaan se, että SLUSH on kasvanut muutamassa vuodessa liian suureksi Kaapelitehtaalle.

(Maria Rautio / Radio Nova)

Kuva: Shutterstock

Kilpailut

Uusimmat