Uusimmat

Vappu on Minnan mielestä vuoden paras juhla ja sen on Aki päässyt hyvin todistamaan pitkin viikkoa. Räiskyvä aamushow huipentui tänään "Perjantai, perjantai" -kappaleen vappujuhlaversioon. 
Sunrise Avenue -laulaja kertoo Elastinen feat. -ohjelmassa, miten hän löysi musiikin.
Tänään Anssi ja Niina saivat puhelinsoittoja tänään juhlivilta tamperelaisilta. Myös Anssi paljastui yllättäen Tappara-faniksi. Vain syy kannatukseen on hieman arvelluttava.
Samu Haberista avoimuus on yksi parisuhteen tärkeimmistä asioista.
Benjamin Peltosen artistiura on tällä hetkellä hyvässä nousukiidossa Espanjassa, jossa hänen kappaleensa on maan virallisen latauslistan kolmosena. Artisti kertoo hänen espanjalaisten fanien poikkeavan paljon käytöksellään suomalaisista.
Maailmankuulun diivan elämästä kertova dokumentti lupaa näyttää tähden hänen suosionsa huipulla ja myös vaikeina aikoina.
Minna on jo pitkään suunnitellut käytännöllisen ostoskärryn hankintaa. Tai kuten Aki sitä kutsuu, "mummokärryn". Kärryn ostaminen on kuitenkin osoittautunut odotettua suuremmaksi projektiksi ja tätä ongelmaa myös tänä aamuna yritettiin ratkoa.
Tapparan pitkäaikainen huoltaja Jarmo Männistö kertoi Radio Novan Aamussa Akille ja Minnalle, onko Poika selvinnyt juhlista ilman suurempia kolhuja ja miten kultajuhlat ovat viime vuosista rauhoittuneet.