Arkkitehtikollektiivi nostaa perinnerakentamisen uuteen arvoon kehittyvissä maissa – onko tässä luovin suomalainen?

10.11.2014 14:13 -

Radio Novan Konttori ja Radio Nova liikenteessä esittelevät marraskuun alussa kymmenen luovinta suomalaista. Viidentenä esittelyvuoroon pääsi arkkitehtikollektiivi South of Northin Inari Virkkala.

MTV, Radio Nova ja Slush etsivät yhdessä tulevaisuuden suuria suomalaisia ideanikkareita ja visionäärejä.

Perjantaina 7. marraskuuta esittelyvuorossa oli arkkitehtikollektiivi South of Northin Inari Virkkala. North of South pyrkii kehittelemään ekologisesti kestäviä rakennusratkaisuja köyhille alueille. Kollektiivin tähtäimessä on nimenomaan kehittyvien maiden elinolojen parantaminen.

– On hienoa, että omasta osaamisesta voi olla konkreettista hyötyä jollekin, Nepalin Katmandusta tavoitettu Inari Virkkala iloitsee Radio Nova liikenteessä -ohjelman haastattelussa.

South of North -kollektiivi hyödyntää suunnittelussaan muun muassa maa- ja bamburakentamista, joissa ei käytetä sementtirakenteita. Tapa on perinteinen, mutta kestävä ja ilmastollisesti toimiva. Kehittyvissä maissa kuitenkaan aina perinteitä ei arvosteta, vaan ne helposti yhdistetään köyhyyteen ja vanhuuteen.

– Kehittyvät maat näkevät usein länsimaiden, Kiinan, Japanin ja Korean korkean lasi-, teräs- ja betonirakentamisen parhaana esimerkkinä asuinrakentamisesta. Ilmasto-oloihin hyvin sopivat, läheltä tulevat ja edulliset materiaalit taas nähdään epäkiinnostavina. Oivaltavan designin kautta niistä voi kuitenkin saada hienon näköisiä ja uudelleen hyväksyttyjä. Sillä voidaan näyttää perinteisen rakentamisen arvo, Virkkala uskoo.

Kuuntele Jussi Hallin toimittama haastattelu alta!

Konttori ja Radio Nova liikenteessä esittelevät kymmenen luovinta suomalaista seuraavasti:

ma 3.11 Simo Suoheimo - Ambronite
ti 4.11. CosmEthics - Katariina Rantanen 
ke 5.11. Eniram - Jussi Pyörre 
to 6.11. Sarpaneva Watches - Stepan Sarpaneva
pe 7.11. South of North - Inari Virkkala
ma 10.11. Stylewhile - Jutta Haaramo
ti 12.11. Sävelkello - Perttu Pölönen
ke 12.11. Transfluent - Jani Penttinen
to 13.11. Walkbase - Tuomas Wuoti
pe 14.11. Beddit - Lasse Leppäkorki

Voit äänestää Stepania ja tutustua muihin SLUSH-tapahtuman järjestäjien valitsemiin finalisteihin osoitteessa www.luovimmatsuomalaiset.fi. Twiittaa aiheesta hashtagilla #rohkeasuomi.

Marraskuun 18.-19. marraskuuta kasvuyritykset, sijoittajat ja media kokoontuvat Messukeskukseen SLUSH-konferenssiin. Syy uuteen paikkaan on järjestäjien mukaan se, että SLUSH on kasvanut muutamassa vuodessa liian suureksi Kaapelitehtaalle.

(Maria Rautio / Radio Nova)

Kuva: Shutterstock

Kilpailut

Uusimmat