Jenni Vartiainen avoimena: Lapsuuteni oli onnellinen, mutta yksinäinen

03.10.2013 08:42 -

Poptähti Jenni Vartiainen on saanut valmiiksi odotetun, uransa kolmannen studioalbumin Terra. Ennen aktiivista musiikkiuraa, Jennin ajan täytti urheilu. Rankka treenaminen vaati myös veronsa.

Kuuntele koko haastattelu:

- Mä oon koko lapsuuteni ja nuoruuteni luistellut, 16-vuotiaaksi asti SM-tasolla. Se oli mun ensimmäinen ura ja elämä, Jenni muistelee.

- Minulla oli tosi onnellinen lapsuus, mutta aika yksinäinen. Tosi usein esimerkiksi aamuisin saatoin kuudelta mennä aamujäälle ja sen jälkeen kouluun kahdeksaksi. Koulun jälkeen sitten suoraan hallille tai joihinkin kuivaharjoitteluihin, Jenni muistelee nuoruusvuosiaan.



Vaikka Jenni luisteli aikoinaan paljon, kulki musiikki mukana päivittäin monipuolisesti.

- Musiikki ja taitoluistelu menivät käsi kädessä aika monta vuotta. Pianonsoiton aloitin 5-vuotiaana. Sen lopetin samaan aikaan, kuin taitoluistelun, Vartiainen kertoi Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa. Tämän lisäksi Jenni soitti poikkihuilua 7 vuotta ja opiskeli musiikkiluokalla.

- Elämä oli jatkuvasti tasapainoilua urheilun ja musiikin välillä. Usein koulun ja treenien jälkeen oli vielä soittotunnit.

Vuonna 2002 Jennin elämä muuttui kokonaan, kun hän osallistui  Popstars-kykyohjelmaan...



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat