Laulajatähti kiittää päivityksessään ihmisiä muistamisesta.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Popstars-ohjelmassa muodostettu Gimmel paketoi uransa viimeisellä keikallaan syksyllä 2004. Ushma Olava liikuttui keikan saamasta yllättävästä käänteestä.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Susanna Berg tuli tunnetuksi Popstars-ohjelmasta ja Gimmel-yhtyeestä, jonka ura jäi lyhyeksi. Bändin lopettamisen jälkeen Berg katosi julkisuudesta ja löysi uuden suunnan elämälleen.
Viihde
10 kuukautta sitten
20 vuotta sitten Popstars-tv-ohjelmassa muodostettu Gimmel-yhtye nousi valtavaan suosioon. Ushma Olava kertoo nyt, mistä bändi sai erityisen paljon kritiikkiä ja voisiko Gimmel hänen mielestään tehdä paluun.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Jenni Vartiainen nähdään osana Mestarit-kiertuetta.
Viihde
11 kuukautta sitten
Gimmel nousi suosioon 2000-luvun alkupuolella.
Viihde
12 kuukautta sitten
Mestarit-kiertuetta tähdittävät Vesala, Ellinoora, Kaija Koo sekä Jenni Vartiainen.
Viihde
12 kuukautta sitten
Mestarit Areenalla -nimen käyttämisestä uuden kokoonpanon kohdalla luovutaan.
Viihde
noin vuosi sitten
Alkuperäinen kokoonpano syntyi 1990-luvulla.
Viihde
noin vuosi sitten
Vesala ja Jenni Vartiainen tähdittävät Kaija Koon ja Ellinooran kanssa Mestarit areenalla -jättikiertuetta.
Viihde
noin vuosi sitten
Vuonna 2022 toteutettavalla kiertueella uudet mestarit ovat Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen.
Musiikki
noin vuosi sitten
Lapsi on laulajalle toinen.
Viihde
noin vuosi sitten
Jenni Vartiainen on tehnyt urallaan lukuisia kaikkien tuntemia hittikappaleita.
Viihde
noin vuosi sitten
Jenni Vartiaisella on ennestään vuonna 2019 syntynyt lapsi.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Vartiainen julkaisi Instagram-sivullaan kuvan, jossa hän on vielä Helsingissä.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Voice.fi:n musiikkitoimittaja Iiro Myllymäki antaa arvionsa muun muassa Haloo Helsingin ja Saara Aallon joulukappaleista.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten