Elina Viitanen joutui identiteettivarkauden uhriksi: Mua ketuttaa niin paljon!

23.03.2012 10:35 -

Radio Novan juontaja Elina Viitanen yllättyi täysin, kun huomasi Facebookissa, jonkun varastaneen hänen identiteettinsä. Elina on pahoillaan varkaan päivittämistä "statuksista", jotka eivät ole tosia.

Elina on itse Facebookissa, mutta salanimellä. Nyt identiteettivaras on luonut Elinan nimissä yhteisöpalveluun profiilin, jota käyttää röyhkeästi hyväkseen.

Identiteettivaras on lisännyt sivuille mm. lukuisia Elinan kuvia ja  päivittää sivuilla erilaisia statuksia hänen nimissä.

- Mua ketuttaa toi niin paljon, Elina tykittää.

- Onhan tää nyt ihan älytöntä, että tää oikeesti jatkaa tällaista tää tyyppi. Esiintyy minuna ja lisää kuvia. Mä en ole oikeesti tiennyt itsestäni tällaisia mielipiteitä, mitä hän täällä (Facebookissa) vastailee ihmisten kysymyksiin.

Valeprofiilin luonut henkilö on antanut valheellisia lausuntoja Elinan nimissä, mikä aiheuttaa juontajan lähipiirissä, ystävissä ja työkavereissa sekaannusta sekä mielipahaa.

- Täällä on kaiken maailman valokuvia, kommentteja ja mielipiteitä! Esimerkiksi tuoreessa statuksessa henkilä kertoo minun käyneen juuri kahvilla Radio Novan Janne Virtasen kanssa. Mä en edes juo kahvia, Elina toteaa yllättyneenä.

- Törkeintä ehkä tällä hetkellä, mikä mua sapettaa on se, että tää ei ota laantuakseen vaan tää yltyy.



Elina Viitanen huomasi samalla, että hänelle ja Big Brother -juontaja Susanna Laineelle on luotu Facebookkiin sivu, jossa he identiteettivarkaan mukaan vastaavat fanien kysymyksiin. Kummallakaan juontajista ei ole mitään tekemistä sivujen kanssa eikä heillä ole tietoa, kuka on sivut perustanut.

- Tuo en ole minä! Sinä joka olet kuulolla, usko minua! Tälle ei voi tehdä mitään. Mä yritän ilmiantaa sivua, mutta se ei johda mihinkään, Elina harmittelee.

Elina Viitanen kysyi asiasta poliisilta, joka ei voi tehdä asialle mitään. Suomessa identiteettivarkausta kun ei luokitella rikokseksi. Elina on ilmoittanut asiasta Facebookin ylläpidolle, mutta toistaiseksi asialle ei ole tehty mitään.

Samanlaisen identiteettivarkauksen uhriksi tällä viikolla huomasi joutuneensa Lola Wallinkoski.

Kuuntele Elina Viitasen ja Janne Virtasen keskustelu asiasta:



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat