Susanna Laine tunnetaan muun muassa Salatut Elämät -näyttelijänä ja Farmi -ohjelman juontajana.
Laine täytti viime syksynä 40 vuotta.
Laine kertoo, että jää ikävöimään kollegojaan.
Laine julkaisi Instagram-sivullaan kuvasarjan Salatuista elämistä ja sai monet seuraajat pelästymään.
Kun näyttelijä Tuuli Mattila tapasi sarjasiskonsa Susanna Laineen ensimmäisen kerran, hän tarvitsi kipeästi apua.
Laine ilmoitti viime marraskuussa liittyvänsä suosikkisarjan näyttelijäkaartiin.
Laine esiintyi ohjelmassa Hertta-hahmona.
Hertan maskin takaa paljastui tuttu juontaja-näyttelijä.
Susanna Laine julkaisi Instagram-sivullaan kuvan, jossa poseeraa jouluisissa tunnelmissa.
Laineen hahmo nähdään sarjassa ensimmäisen kerran tammikuussa.
Juontaja kertoo Me Naisille, että ei ole kokenut kriisiä perheen perustamisen suhteen.
Juontaja-näyttelijä Susanna Laine kertoi Joonas Nordman Show'n vieraana hakeneensa isoa pestiä parin laulutunnin jälkeen. Tuolla kertaa sitä ei vielä tullut.
Tuttu Juttu Show:ssa pariskunnat näyttivät, kuinka hyvin tuntevat toisensa.
Laine juontaa tällä hetkellä Puoli Seitsemän -ohjelmaa.
Diilin edellisessä jaksossa putosi Susanna Laine. Jakson tehtävänä oli tehdä kappaleet hyväntekeväisyyden puolesta. Hjallis Harkimon mukaaan Susannan aika oli lähteä kotiin, jonka hän tiesi itsekin. 
Radio Novan juontaja Elina Viitanen yllättyi täysin, kun huomasi Facebookissa, jonkun varastaneen hänen identiteettinsä. Elina on pahoillaan varkaan päivittämistä "statuksista", jotka eivät ole tosia.