Diilistä potkut saanut Susanna Laine: Alastonkuva oli epämielyttävä kokemus

16.04.2013 10:58 -

Diilin edellisessä jaksossa putosi Susanna Laine. Jakson tehtävänä oli tehdä kappaleet hyväntekeväisyyden puolesta. Hjallis Harkimon mukaaan Susannan aika oli lähteä kotiin, jonka hän tiesi itsekin. 

– Susannalla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Tässä tehtävässä Susannan joukkue toimi hyvin ja sai hyvin rahaa, mutta suunnittelemattomuus näkyi. Heillä ei ollut kokonaisvaltaista hyvää ideaa, ja siksi he hävisivät, Hjallis kertaa.

Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa Susanna kertasi Diili-kokemustaan, joka oli päällisin puolin hyvä. Muutama asia Susannaa jäi harmittamaan.

- Alastonkuva ahdisti. Se oli epämielyttävä kokemus. Oli siellä paljon muitakin pieniä juttuja, Susanna summaa Diili-tehtäviä.

Susanna nostaa Diilistä esille Seppo Koskisen, jonka kanssa ohjelmassa oli välillä haasteita.

- Hän on haastava tyyppi. Omapäinen ja oman tiensä kulkija. Itsepäinen. Hän on ehkä tottunut tekemään omia ratkaisuja, kun on saanut yksin päättää asioista, Susanna luonnehtii Seppo "Sedu" Koskista.

Susannan joukkueeseen kuuluivat Juhana Helmenkalastaja ja Maria Drockila, Toivo-joukkueessa kisasivat puolestaan Sedu Koskinen ja Stefan Lindfors.

Kuuntele haastattelu:



Ohjelman kotisivut

Kuva: MTV3

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat