Lumisade voi kiusata alkuviikon työmatkaliikennettä

20.11.2011 16:00 -

Lumisade voi vaikeuttaa maanantain työmatkaliikennettä etenkin Pirkanmaalla, Hämeessä ja Kaakkois-Suomessa, muistuttaa Ilmatieteen laitos.

Suomeen saapuu maanantain vastaisena yönä luoteesta sadealue, joka liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Sateet tulevat suureksi osaksi lumena, mutta länsi- ja etelärannikon tuntumassa sekä Varsinais-Suomessa sateet tulevat pääosin vetenä. Lunta kertyy todennäköisesti eniten Hämeen, Pirkanmaan, Uudenmaan pohjoisosan ja Kaakkois-Suomen alueella, paikoin 5 - 10 cm. Lumisade voi vaikeuttaa maanantaiaamun työmatkaliikennettä.

Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan samalla alueella saatiin jo lauantaiyönä paikoin ensilumi maahan. Lapissa lunta on tällä hetkellä enimmillään reilut 10 senttimetriä.

Ensimmäinen peittävä lumipeite saadaan aivan maan eteläosaan tyypillisesti marraskuun puolivälin tietämillä. Silloin tällöin lunta on satanut joskus jopa lokakuun alkupuolella, viimeksi näin tapahtui vuonna 2002. Pysyvää lumipeitettä saadaan maan eteläosassa tyypillisesti odotella joulukuun loppupuolelle saakka, Lappiin pysyvä lumi saadaan tavallisesti jo loka-marraskuun taitteessa.

(Radio Nova, Ilmatieteen laitos)

Kilpailut

Uusimmat