Leavings tekee paluun ilman Göstaa

04.04.2011 10:12 -

Leevi and the Leavingsin muusikot palaavat ilman Göstaa - ja lähtevät myös keikoille

Ensimmäinen keikka on Helsingin Tavastialla 26. toukokuuta

 Leevi and The Leavings lopetti toimintansa vuonna 2003 laulaja Gösta Sundqvistin kuoltua. Tuolloin yhtyeen muut jäsenet eivät halunneet jatkaa ilman keulahahmoaan.  Muusikot Niklas Nylund, Risto Paananen ja Juha Karastie tekevät nyt kuitenkin paluun Leavings-Orkesterina – ja julkaisevat ensimmäisen singlensä Arpapeliä 11. huhtikuuta. Samanniminen albumi, Arpapeliä, ilmestyy 25. toukokuuta.

"Saimme viettää paljon yhdessä aikaa studiossa, soittaen ja sovittaen, tarinoiden ja laulaen. Siitä muodostui meille kaikille enemmän tai vähemmän elämäntapa, joka antoi paljon. Göstan äkillinen poismeno aiheutti tyhjiön, jota aluksi ei edes ymmärtänyt. Paljon jäi tekemättä. Kukin tahollamme jatkoimme musisoimista, mutta yhteisen materiaalin tekeminen ja julkaiseminen tuntui haasteelliselta, siihen liittyi niin paljon yhteisiä muistoja", kertoo Leavings-Orkesterin kitaristi Juha Karastie.

Kolme vuotta sitten muusikot päättivät kuitenkin kokeilla miltä yhdessä soittaminen tuntuu. "Alkuvaiheessa homma eteni todella hitaasti mutta pikku hiljaa pääsimme vauhtiin ja löysimme oman soundimme ja tavan tehdä asioita. Leavings-Orkesteri -nimeen päädyimme, koska se kuvastaa meitä ja keitä me olemme", rumpujen takaa vokalistiksi siirtynyt Niklas Nylund kertoo.

25. toukokuuta ilmestyvän Arpapeliä-nimisen albumin kaikki materiaali on Leavings-Orkesterin omaa käsialaa ja Nylundin omassa studiossa äänitetty ja miksattu. Entisen yhtyeen kaikuja voi kuulla levyn sointimaailmassa, mutta kysessä on kuitenkin uusi alku eikä vanhan lämmittely.

Leavings-Orkesteri lähtee albumijulkaisunsa myötä keikoille. Ensimmäinen esiintyminen on Helsingissä Tavastia-klubilla 26. toukokuuta. Keikalla kuullaan myös vierailijoita esittämässä muutamia Leevi and the Leavings -yhtyeen klassikoita.

Kilpailut

Uusimmat