Kuva: Anna Nuru
Oona Airola kertoo jännittäneensä Kaija Koon saappaisiin hyppäämistä: "Eihän häntä voi näytellä kukaan"
Elokuva tuo Kaija Koon tarinan valkokankaalle helmikuussa 2026. Päärooliin tarttui Oona Airola, joka epäröi ensin mahdottomalta tuntuneen tehtävän edessä.
Kaija Koosta kertova elokuva, Kaunis rietas onnellinen saa ensi-iltansa 18. helmikuuta 2026. Elokuvan on käsikirjoittanut TV- ja elokuvakäsikirjoittaja sekä kirjailija Ilona Ahti, ja elokuvan ohjaajana toimii Selma Vilhunen. Pääroolia, eli itse Kaijaa elokuvassa näyttelee Oona Airola.
Kuuluisat tinakengät tuntuivat ensiksi Airolasta liian isoilta täytettäväksi. Rooli tuntui ajatuksellisesti niin haastavalta, ettei Airola joutui pohtimaan mukaan lähtemistä.
- Eihän Kaija Koota voi näytellä kukaan. Hän on niin kertakaikkisen omintakainen taiteilija, persoona ja laulaja, Airola sanoo Iskelmän juontaja Sara Honkavaaran haastattelussa.
Viikkojen pohdinnan jälkeen Airola kuitenkin päätti tarttua tarjoukseen. Hän totesi ohjaaja Rimbo Salomaalle puhelimessa, että ottaa elokuvan roolin vastaan, mutta se pitää sitten tehdä kunnolla.
Vuonna 1993 julkaistiin Kaija Koon Tuulten Viemää -läpimurtolevy, joka on edelleen yksi kaikkien aikojen myydyimmistä kotimaisista albumeista. Siltä löytyvät muun muassa hitit Kuka keksi rakkauden, Kylmä ilman sua ja Niin kaunis on hiljaisuus.
Airola oli vasta 5-vuotias kun kyseinen albumi julkaisiin.
- Kasvoin Kaija Koon musiikilla. Kun levy julkaistiin, se oli tosi kova juttu.
Kaija Koon musiikki on aina ollut osa Airolan elämää. Hän on esittänyt artistin kappaleita muun muassa hääkeikoilla.
- Kaijan biisit on tolkuttoman vaikeita laulaa. Biisit eivät ole samasta tuutista. Osa on ihan rokkia, osa iskelmää ja osa taas ihan poppia. Myös äänenkäyttö vaatii taitoa.
Valmistautuessaan elokuvan kuvauksiin Airola kävi Kaijan keikoilla, ja perehtyi kaikkeen mahdolliseen aineistoon ja materiaaliin mitä Kaijasta löytyi vuosien varrelta. Airola kertoo myös tavanneensa Kaija Koon muutaman kerran. Lopulta Airolalle kävi ilmi, että hän ja Kaija ovat tunnemaastoltaan hyvinkin samanlaisia.
- Molemmista meistä huokuu voimakkuus ja päämäätietoisuus, vaikka sisällä huojuisikin. Ulkopuolelta voi näyttää siltä, että kaikki on kontrollissa, mutta pinnan alla asia on kuitenkin toinen.
Tätä samaa Airola pyrkii tuomaan myös roolisuoritukseen.
- Hänessä on kaikkea samaan aikaan. Kaijan tasolle en tule koskaan pääsemään, ja matkan varrella olen hyväksynyt asian. Elokuva on lopulta vain fiktiota, ja teen kuitenkin näyttelijänä parhaani.
Lue myös: Tältä näyttää Oona Airola Kaija Koon roolissa - katso myös elokuvan muut näyttelijävalinnat
Iskelmä, Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.