Uniikki sai ensimmäisen paniikkikohtauksensa 10 vuotta sitten.
Meemissä naureskellaan Uniikin pituudelle.
Ruisrockissa keikkailleen miehen jakama video Turun jokirannasta on saanut suurta kansainvälistä huomiota.
Uniikki jakoi sekä kaveriporukkansa että tyttöystävänsä kanssa otetut kuvat.
Uniikki, 36, kertoi, että kieltämättä hänen biologinen kellonsa tikittää.
Uniikki on nyt nimensä veroinen.
Räppärin elämää somistaa uusi rakkaus.
Kuva on kerännyt pienessä ajassa kasan tykkäyksiä.
Rap-artisti Uniikki erosi viime kesänä kihlatustaan Eevi Teittisestä. Uniikki kertoo, että näkee ex-rakastaan kuukausittain, eikä erosta ole jäänyt mitään hampaankoloon.
Teittinen kisaa parhaillaan käynnissä olevassa Tanssii tähtien kanssa -kisassa.
Vuoden artisti -palkinnon yleisöäänestyksellä voittanut Arttu Lindeman on saanut myös runsaasti kritiikkiä sosiaalisessa mediassa.
Korkki kii -kappaleen julkaissut Uniikki muistelee vaikeita kokemuksia isänsä alkoholismista.
Uniikki julkaisi uuden sinkun Korkki kii. Oku ja Esko haastattelivat Uniikkia kappaleen tiimoilta. Kappale on todella omakohtainen ja koskettava, se kertoo hänen isänsä alkoholismista. Uniikki kertoo haastattelussa siitä miten alkoholismi koskettaa koko perhettä ja siitä miten alkoholismista voi selvitä? Kuuntele Uniikin puhutteleva tarina ja koko haastattelu tästä.
Aasian matkalta palannut Uniikki joutui sunnuntaina sairaalaan, josta hän pääsi kotiin maanantaina.
Rähinä Live tanssitti viikonloppuna yleisöä Lahden Mukkulassa.
Artisti kertoo, että ihanteelliseen perhe-elämään sisältyisi hyvä parisuhde sekä lapsia.