Murheen keskellä on hyvä muistaa esimerkiksi se, etteivät vastoinkäymiset tee sinusta huonompaa ihmistä.
Artisti Kasmir muistelee millaista on muuttaa takaisin vanhempien nurkkiin, kun elämä potkii päähän.
Tyypillistä on esimerkiksi se, ettet tunnu mitenkään miellyttävän kumppaniasi.
Esimerkiksi ymmärrys siitä, että jokainen on oman elämänsä tärkein ihminen, voi auttaa pääsemään yli kipeästä erosta.
Parisuhteen päättyminen voi saada ihmisen pois tolaltaan, mutta onko se pätevä syy jäädä sairauslomalle?
Älä esimerkiksi tahallasi mustamaalaa entistä kumppaniasi.
Yksi suurimmista hälytysmerkeistä on se, jos välttelet nykyisin jopa ystäviesi seuraa.
Vuonna 2018 monet horoskooppimerkin edustajat oppivat, kuinka oppivat elämään itselleen täyttä elämää.
Menetetty läheinen kulkee mielessä ja sydämessä mukana.
Muiden auttaminen tai lisääntynyt vastuun kantaminen töissä voivat tuoda helpotusta pahimman surun keskellä.
Sydänsurujen syntymiseen ei aina tarvita toista osapuolta. Esimerkiksi rakastumisen pelko tai luottamuspula voivat johtaa särkyneeseen sydämeen.
Vaikea ero voi opettaa tunnistamaan paremmin sen, millaista rakkautta ja parisuhdetta etsii itselleen tulevaisuudessa.
Laulajan rakas äiti, Guillermina Quiñones, on kuollut.
Vain kaksikymmentä minuutta kirjoittamista päivässä riittää parantamaan eron aiheuttamia haavoja.
Erosta toipuessa olisi hyvä opetella olemaan tietoisesti läsnä hetkessä, jolloin omien tunteiden käsitteleminen on helpompaa.
Keho on eron jälkeen eräänlaisessa selviytymistilassa.