Videolla on lähes 30 000 katselukertaa.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että suola sisältää monesti myös mikromuovia.
Tarvitset vain paperia ja suolaa.
Liiallinen suolan nauttiminen ei ole terveellistä ja se voi aiheuttaa lopulta sen, ettei mikään ruoka maistu enää miltään.
Kahvin kitkeryyttä voi poistaa helposti.
Kertoman mukaan rohkea niksi, eli suolan lisääminen viiniin, muuttaa halvemmankin viinin täyteläisen makuiseksi.
Melko varmasti lähes jokaisesta keittiöstä löytyvä ruoan maustaja saattaakin olla salakavala lihottaja.
Helppo maustekurkkukeitto sopii esimerkiksi lounaaksi tai illalliseksi leivän kera.
Suolan riskeistä kuulee usein, minkä takia yliopiston tekemä tutkimus yllättää monia. Nyt tutkijat varoittavat, että vähäinen suolan syönti on jopa haitallista.
Facebookiin on perustettu sivu, joka tutkii, onko perinteinen Venäjältä suomalaisiin ruokapöytiin tiensä löytänyt arkiherkku suositumpi kuin Suomen räppärijärkäle.
IFL Science -sivusto avartaa YouTubessa kummastuttaneen simpukkavideon tieteellistä taustaa. Vaikka videolla esiintyvä simpukka näyttäisikin nuolevan pöydällä olevaa suolaa, todellisuudessa se tunnusteleekin jalallaan ympäristöään. 
Youtubessa on jo vuosien ajan ollut nähtävillä erilaisia videoita, millä saa veden jäätymään sekunneissa, käyttäen vain minimaalisia apuvälineitä.