Toimituspäällikkö Mikko Räsänen kaivoi esiin levyn, joka olisi ansainnut enemmän hehkutusta jo neljännesvuosisata sitten.
Yksi kaikkien aikojen rock-yhtyeistä nähdään ensi viikolla Rockin' Tahko- sekä Rockin' Kaarina -festivaaleilla.
Scorpions-yhtyeen rumpali James Kottak joutui hakemaan ammattiapua alkoholiongelmaansa.
Rock-yhtye Scorpions saapuu konsertoimaan heinäkuussa Suomeen. Yhtye esiintyy kahdella festivaalilla käyntinsä aikana.
Scorpions 50th Anniversary World Tour -maailmankiertue saavuttaa Suomen tällä viikolla. 
Scorpions –yhtyeen laulaja Klaus Meinen ja kitaristi Matthias Jabsin perjantaille (27.2.) suunniteltu Suomen vierailu peruuntuu. Yhtyeen jäsenten piti osallistua Emma Gaalaan, mutta ovat joutuneet perumaan viime tingassa vierailunsa äkillisiin henkilökohtaisiin syihin vedoten.
”Still Loving You”, ”Rock You Like a Hurricane” ja ”Wind of Change” –hiteistään tunnetun legendaarisen saksalaisyhtye Scorpionsin nokkamies Klaus Meine sekä kitaristi Matthias Jabs saapuvat Helsinkiin 27. helmikuuta ja tähdittävät samana iltana järjestettävää musiikkialan vuotuista Emma Gaalaa.
The Scorpions -yhtye on kommentoinut Dubaissa melkoiseen pulaan itsensä saattaneen rumpali James Kottakin tilannetta.
Voe tokkiisa, heinäkuussa suahaa laettoo jalalla koreasti lekentaaristen saksalaesukkojen tahtiin. Novan musatoemittaja Viänäsen Samulin kotikonnuilla mimittäen nähhään The Scorpions.
Lähes 50 vuotta sitten Hannoverissa perustettu Scorpions on yksi kaikkien aikojen suosituimmista yhtyeistä noin 75 miljoonalla myydyllä albumilla, jotka sisältävät sellaisia megahittejä kuin Rock You Like a Hurricane, Wind of Change, Send Me an Angel ja Still Loving You. 
Saksalainen rockyhtye Scorpions konsertoi tulevana syksynä Helsingissä, Seinäjoella ja Oulussa.
Suomeen heinäkuussa saapuva saksalaisuuruus Scorpions on kovassa iskussa. Jäähyväiskiertue tarjoaa kimaran hittejä, joiden jalkoihin eivät jää keski-iän ylittäneet alkuperäisjäsenet.
Legendaarinen Scorpions on kiinnitetty Saimaa Open Air festivaalin avauspäivänpääesiintyjäksi.