Kuva: AOP

Scorpions-tähti joutui päihdeklinikalle! Motörhead-tähti hälytettiin tuuraamaan

23.06.2016 16:10 - Mikko Räsänen

Scorpions-yhtyeen rumpali James Kottak joutui hakemaan ammattiapua alkoholiongelmaansa.

Scorpions-yhtyeen leiristä saatiin tällä viikolla ikäviä uutisia, kun kitaristi Mathias Jabs kertoi Radio Cityn haastattelussa, että bändin rumpali James Kottak (vas.) on jouduttu lähettämään päihdeklinikalle saamaan apua alkoholiongelmaan.

- Hän on ollut nyt kolme kuukautta vieroituksessa Eric Claptonin Crossroads Centerissä. Tällä hetkellä hänen pitäisi jo voida paremmin, Jabs kertoi.

Kottak on taistellut alkoholismia vastaan jo pidempään. Kaksi vuotta sitten Dubaissa hän hölmöili humalassa niin pahasti, että tuli pidätetyksi.

-  Ikävä kyllä hommat alkoivat mennä samaan suuntaan tämän vuoden alussa. Teimme parhaamme, että löysimme hänelle parhaan mahdollisen paikan, Jabs kertoo.

Kottakin toipilasaika ei ole estänyt bändiä keikkailemasta, sillä tilalle on hälytetty Motörhead-rumpali Mickey Dee.

Lue koko tarina Radio Cityn sivuilta täältä

Lue myös: The Scorpions kitaristi: "Olemme kiitollisia siitä, että saamme kiertää maailmaa vielä kerran!"

Lue myös: Scorpions julkaisi uuden videon - katso We Built This House

Kilpailut

Uusimmat