Suomeen saapuva Scorpions on elämänsä kunnossa!

20.06.2011 19:00 -

Suomeen heinäkuussa saapuva saksalaisuuruus Scorpions on kovassa iskussa. Jäähyväiskiertue tarjoaa kimaran hittejä, joiden jalkoihin eivät jää keski-iän ylittäneet alkuperäisjäsenet.

Yhtye ilmoitti silloin kotisivuillaan viime vuonna, että huikea ura on lopussa. Maaliskuussa 2010 julkaistiin yhtyeen viimeinen albumi Sting In The Tail. Samalla Scorpions aloitti jäähyväiskiertueensa, jonka päätteeksi aktiivinen ura saa loppua.

Scorpions haluaa lopettaa, kun ovat vielä huipulla. Vuodesta 1965 olemassa ollut yhtye on tehnyt pitkän uran. Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, kitaristi ja musiikillinen johtaja Rudolf Schenker on edelleen mukana. Solisti Klaus Meine hattuineen ja aurinkolaseineen, sekä kitaristi Matthias Jabs, ovat hekin olleet osa legendaarista ryhmää jo yli 30-vuotta.

Yhtye tunnetaan myös hiteistään Wind of Change, Send Me an Angel ja No One Like You.

Lähes 150 miljoonaa myytyä levyä osoittaa, että Scorpions on pidetty ja rakastettu yhtye, jonka musiikki vaikuttaa edelleen monin tavoin.

Suomeen yhtye saapuu jäähyväiskiertueellaan heinäkuussa. Konsertit pidetään Saimaa Open Air -festivaaleilla Imatralla 22.7, sekä Miljoona Rockissa, Tuurissa 23.7.

KATSO SOLISTI KLAUS MEINEN HAASTATTELU TÄÄLLÄ

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat